Huomasitko? Heidi Klumin aviomies pukeutui valtavaksi munaksi - katso hervottomat kuvat!

Huomasitko? Heidi Klumin aviomies pukeutui valtavaksi munaksi - katso hervottomat kuvat!
Heidi Klum and Tom Kaulitz in the front row

Tom Kaulitzin munapuku villitsee.

Saksalaismalli Heidi Kaulitz (os. Klum), 50, paistatteli parrasvaloissa samaan aikaan kun hänen muusikkomiehensä hikoili valtavan munan sisällä.

Heidi järjesti tiistaina vuosittaiset halloween-juhlansa New Yorkissa ja tällä kertaa kaunotar oli pukeutunut viehkeäksi riikinkukoksi. Mallin asut ovat häikäisseet ja hämmentäneet hänen fanejaan lukuisia kertoja, mutta nyt erityisiä ihmetyksen katseita sai osakseen hänen aviomiehensä Tom Kaulitz, 34.

Tunnistaisitko näitä tähtiä tekoälyn luomista nuoruuskuvista?

Tokio Hotel -yhtyeessä aiemmin keikkaillut Tom oli nimittäin puettu valtavaksi riikinkukon munaksi. Heidi kiehnäsi ja poseerasi Tomin kyljessä ahkerasti, samalla kun Tom nyrpisteli puvun sisällä nenäänsä. Miehestä oli nähtävillä ainoastaan hänen valkeaksi maalatut kasvonsa sekä valkoiset kädet. Jalkoja ei näkynyt puvun alta lainkaan.

Julkkismaailman erikoisin perhekuvio? Seal adoptoi mallikaunottaren ja formulapomon tyttären

Tom kurkki munapuvun sisältä kärttyisen näköisenä.
Tom kurkki munapuvun sisältä kärttyisen näköisenä.
Asun lisäksi Tomin nenää oli muotoiltu suureksi motiksi.
Asun lisäksi Tomin nenää oli muotoiltu suureksi motiksi.
Punaisella matolla nähtiin myös Heidin tytär Leni (vas.) ja Tomin veli Bill.
Punaisella matolla nähtiin myös Heidin tytär Leni (vas.) ja Tomin veli Bill.

Jo 22. kerran järjestetyissä juhlissa Heidi on nähty aiemmin muun muassa vanhuksena, avaruusolentona, Shrek-elokuvien Fionana ja piirroshahmo Jessica Rabbittina.

Viime vuonna Heidi oli piiloutunut massiivisen kastematopuvun sisään eikä liikkuminen ollut Heidille erityisen helppoa. Ehkä Heidi on halunnut antaa aviomiehelleen maistiaisen viime vuoden kokemuksestaan munapuvun muodossa.

Vau! Tältä näyttää Heidi Klumin tytär ilman meikkiä

Heidi ja Tom avioituivat ensimmäisen kerran vuoden 2019 helmikuussa. Yhdysvalloissa vietettyjä salahäitä seurasivat toiset hääjuhlat, kun pariskunta avioitui uudelleen saman kesän aikana Italiassa.

Pari kihlautui seurusteltuaan vain muutaman kuukauden, mutta tulevana talvena kaksikko viettääkin jo 5-vuotishääpäiväänsä.

Heidi on ollut aviossa aiemmin näyttelijä Ric Pipinon ja laulaja Sealin kanssa.

Tom on ollut puolestaan naimisissa Ria Sommerfeldin kanssa, mutta pari erosi muutaman vuoden liitostaan vuonna 2018.

Tältä näyttää Heidi Klum kastematona - luova lieroasu lyö ällikällä: katso kuvat!