Huippusuosittu laulaja löytyi kuolleena

Huippusuosittu laulaja löytyi kuolleena

Soulin poliisi aloitti tutkinnat maanantaina.

Korealainen laulaja Choi Whee-sung on löydetty kuolleena kotoaan 43-vuotiaana. 

Soulin poliisi kertoo, että Wheesung-taitelijanimellä esiintynyt artisti löydettiin kotoaan sydän pysähtyneenä. Viranomaisten mukaan laulaja oli ollut kuolleena merkittävän ajan.

Ura Hollywoodissa

Wheesung nousi tähdeksi kotimaassaan Etelä-Koreassa vuonna 2002 alkaneella urallaan. Hän tuli tunnetuksi erityisesti balladilaulajana ja R&B-musiikin edelläkävijänä Koreassa.

Laulajan ainutlaatuinen ääni ja tyyli toivat hänelle tunnustusta kokeneilta korealaisilta artisteilta. Wheesung esiintyi ympäri maailmaa, myös Hollywoodissa.

Viime vuosikymmenen ajan Wheesung toimi mentorina ja lauluvalmentajana muille K-pop-tähdille. Hänen oli määrä esiintyä viikonloppuna Daegussa, mutta konsertti on nyt peruttu.

Fanit järkyttyivät

Wheesungin levy-yhtiö Tajoyent vahvisti artistin kuoleman tiedotteessaan.

– Artistimme Wheesung on jättänyt meidät tänään. Hänet löydettiin kotoaan Soulista ja todettiin kuolleeksi, levy-yhtiö tiedotti maanantaina. 

Wheesungin yllättävä kuolema on järkyttänyt faneja ja muita artisteja, jotka ovat jakaneet surunvalittelujaan sosiaalisessa mediassa.

Poliisi tutkii tapausta, mutta ei epäile asiassa rikosta.