Hopeakettu iski mallikaunottaren! Tässä on Sean Pennin, 64, yli 30 vuotta nuorempi tyttöystävä

Sean Penn on viihtynyt mallikaunotar kainalossaan yli puoli vuotta.
Sean Penn, 64, ja hänen nuori tyttöystävänsä, malli Valeria Nicov, 30, ovat viime kuukausina tuoneet parisuhteensa julkisuuteen.
Page Six raportoi syyskuun 2024 alussa, että Sean oli nähty nuoren mallikaunottaren kanssa Madridissa. Pariskunta kuvattiin kävelemässä käsikkäin ja suukottelemassa. Vain paria kuukautta aiemmin Sean oli julistanut The New York Timesin haastattelussa nauttivansa sinkkuuden tuomasta vapaudesta.
Seuraavassa kuussa pariskunta nähtiin yhdessä Los Angelesin lentokentällä.
Muutaman paparazzikohtaamisen jälkeen kyyhkyläiset esiintyivät virallisesti yhdessä ensimmäistä kertaa marraskuussa 2024.
Tuolloin kävelivät punaisella matolla Marrakechin kansainvälisillä elokuvajuhlilla Marokossa, jossa Pennille myönnettiin palkinto uransa aikana tekemistään saavutuksista.

Bongattiin käsikkäin
Nyt yli puoli vuotta yhdessä olleet parrakas hopeakettu ja kaunotar nähtiin yhdessä Malibussa, jossa he kävelivät käsikkäin rennoissa vaatteissa.
Molemmat olivat pukeutuneet farkkuihin ja tummaan yläosaan, ja Sean tallusti savuke suupielessään keikkuen.

Ansioitunut viihdetähti
Seanin tavoin myös Valeria työskentelee viihdealalla.
Hän on toiminut mallina muun muassa Carolina Herreralle ja näytellyt ranskalaisissa elokuvissa. Hänet nähtiin myös baarimikon roolissa Netflixin Emily in Paris -sarjassa.
Valeria osaa myös esimerkiksi nyrkkeillä ja soittaa pianoa.