Harrison Ford päätyi poliisin kyytiin

Indiana Jones -tähti kohtasi tiukkailmeiset poliisit Los Angelesin luksusalueita kurittavan maastopalon pyörteissä.
Los Angelesia riivaavat hornanpalot näyttävät öisin oransseilta manalan maisemilta. Kuvissa kipinät lentävät liekkien komentamien raivokkaiden tuulten mukana vaakasuoraan. Varsinkin varakkaat alueet ovat olleet sekä liekkien ruokana että niiden liepeillä, ja tämä osui myös miljonäärinäyttelijä Harrison Fordiin.
Harrison ja näyttelijävaimo Calista Flockhart ostivat vuonna 2010 asunnon ylellisten kartanoiden täyttämältä Brentwoodin alueelta. Koko pariskunnan kodilla noin 1 200 neliömetriä, ja sen hinta oli oston aikaan noin 10 miljoonaa euroa.
Nyt seitsemän makuuhuoneen ja yhdeksän kylpyhuoneen kokoinen jättikartano on vaarassa joutua maastopalojen saaliiksi. Vierenkin rikkaiden alue, Pacific Palisades on jo merkittävin osin tuhoutunut.
Ajoi Teslalla poliisien sulutukseen
Harrison ja Calista ovat ilmeisesti jo aiemmin poistuneet Brentwoodin-kodistaan. Viranomaiset Los Angelesissa antavat tarkkoja ohjeita palojen leviämisestä, ja savuhaitatkin ulottuvat merkittävinä terveys- ja näkyvyysongelmina jopa toistasataa kilometriä merelle.
Niinpä kukaan, joka voi, ei ole jäänyt hankkimaan itselleen hankaluuksia luonnonvoimien edessä.
Harrison kuitenkin halusi eilen (ke 8.1.) iltapäivällä paikallista aikaa tsekata tilanteen multimiljoonakartanollaan.
Poliisi oli kuitenkin suluttanut tien. Hetken autosta poliisien kanssa kinkkisestä tilanteesta juteltuaan poliisit käskyttivät miljonääritähden ajamaan mustan Teslansa tien viereen, sillä sulut eivät totisesti olleet aukeamassa vaarassa olevalle alueelle.


Poliisiauto kutsui, mutta positiivisesti
Hetken aikaa poliisien kanssa neuvoteltuaan elokuvatähti sai tarjouksen, josta ei kannattanut kieltäytyä. Tunnelma Hollywood Boulevardille pystytetyn tiesulun ääressä oli leppoisa, ja poliisi tarjoutui päästään tähden suljetulle Brentwoodin miljonääri- ja miljardöörialueelle.
Yksin ja omalla autolla ei vaarassa olevaksi arvioituun naapurustoon kuitenkaan ollut mitään asiaa. Antelias tarjous olikin se, että Harrison istahtaa kiltisti partioauton takapenkille, niin poliisi ajaa hänet kohteelleen ja takaisin.

Medialle asti ei kuitenkaan ole kuulunut tietoa siitä, millainen tulos Harrisonin tarkastuksilla kartanolleen oli. Palatessa hän ei ainakaan hymyillyt maireasti, mutta eipä ollut murtunut mieskään.
Kenties ainakin toistaiseksi talo oli säästynyt liekeiltä, sillä Harrisonilla ei ollut mukanaan mitään suojavarusteita, vaikka muut kantavat alueella liikkuessaan ainakin hengityssuojaimia. Aivan lähellä liekkejä tai niiden jäljissä Harrison siis luultavasti ei ole joutunut käymään.
