George Clooneyn kommentti raivostuttaa: Syytetään naisvihasta
George Clooney herätti someraivon.
George Clooney sai vastikään arvostetun kunninaosoituksen elämäntyöstään.
Video: Näiden Hollywood-tähtien uskotaan olevan kuolemattomia.
Ei halua tamponimainokseen
Pitkän linjan Hollywood-tähti palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla syyskuun alussa Golden Lion -elämäntyöpalkinnolla. Kyseessä on festivaalin korkea-arvoisin palkinto.
Nyt Georgen suurta hetkeä varjostaa kuitenkin yleisön turhautuminen näyttelijän tekoälyä koskevaan kommenttiin. Näyttelijältä kysyttiin, miten hän uskoo, että tekoäly tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä. Georgen vastaus tuli nopeasti.
– No, minä haluaisin välttää päätymisen tamponimainokseen 20 vuotta sen jälkeen, kun olen kuollut, George sanoi Venetsian elokuvajuhlien palkintotilaisuudessa.
Jo nyt monien huippunäyttelijöiden kasvoja on käytetty esimerkiksi mainoksissa heidän kuolemansa jälkeen hyödyntämällä tekoälyä. Metro UK kertoo, että esimerkiksi Val Kilmer herätettiin eloon nykyteknologian avulla elokuvaroolia varten.
Tämä on saanut näyttelijät pelkäämään, että heidän kasvojaan ja ääntään hyödynnettäisiin myös vastoin heidän tahtoaan esimerkiksi mainoksissa sitten, kun heistä aika jättää.
Someraivo repesi
Georgen tamponimainos-kommenttia on tulkittu monesta kulmasta, eikä vastaanotto ole ollut erityisen suopea.
Esimerkiksi Hollywood Reporter -lehden Instagram-julkaisun alle on kertynyt valtava määrä kommentteja, joissa paheksutaan Georgen lausuntoa.
"Korni ja seksistinen"
Kommenteissa ihmetellään ahkerasti sitä, onko Georgen mielestä todella juuri tamponimainokset pelottavin mahdollinen seuraus, jolla tekoäly meitä uhkaa.
– Onko tamponimainoksen tarkoitus olla tässä loukkaus vai vitsi? Todella miehistä, kirjoitti yksi.
– En ole tekoälyn ylin ystävä... Mutta minusta olisi kunnia olla tamponimainoksessa 20 vuoden päästä, kommentoi toinen.
– George. Yrität olla särmikäs, mutta se vaikuttaa vain kornilta ja seksistiseltä, paheksui kolmas.
Jälkimmäinen kommentti oli saanut lähes 3 000 tykkäystä, eli monet ovat samaa mieltä kommentoijan kanssa.
Vaikka George otti puheessaan laajemminkin kantaa tekoälyyn ja huomautti esimerkiksi, että tekoäly uhkaa kykyämme erottaa valheen todesta, jäi monille epäilemättä mieleen vain näyttelijän tuntema pelko mahdollisia tamponimainoksia kohtaan.