Elton Johnin terveysongelmat pahenevat: Ei näe enää kunnolla mitään

Elton menetti lähes kokonaan toisen silmänsä näkökyvyn kesällä sairastamansa silmätulehduksen takia. Nyt myös toinen silmä reistailee.
Aiemmin syksyllä uutisoitiin, että muusikko Elton John, 77, on menettänyt toisen silmänsä näkökyvyn pahan silmätulehduksen seurauksena.
Tuolloin Elton ilmoitti, että toipuu hitaasti mutta varmasti.
– Olen kärsinyt kuluvan kesän aikana vakavasta silmätulehduksesta, joka on valitettavasti vienyt osan toisen silmäni näkökyvystä. Olen paranemassa, mutta prosessi on hidas ja näön palautumiseen tulee kulumaan aikaa, Elton kirjoitti.
"En voi lukea mitään"
Nyt elävä legenda on päivittänyt tilannettaan Good Morning America -ohjelmassa, ja harmillisesti se ei näytä vieläkään kovin hyvältä. Oikea silmä ei ole vieläkään parantunut, ja myös toisen silmän näkö on heikko.
– On nyt kulunut neljä kuukautta, etten ole nähnyt oikealla silmällä, eikä vasenkaan silmäni ole kovin hyvä, muusikko kertoi 25. marraskuuta.
Hän pyrkii kuitenkin pitämään mielensä positiivisena, ja uskoo siihen, että paranee lopulta.
– Olen tavallaan jumissa hetkessä, hän lisäsi ja myönsi, ettei ole varma, olisiko studioon meneminen ja musiikin äänittäminen hänelle tällä hetkellä mahdollista.
– En pysty lukemaan sanoituksia alkuunkaan. Olemme ottaneet käyttöön keinoja tilanteen parantamiseksi, hän selitti.
– Tämä epäonnekas tilanne tavallaan kaatoi minut, enkä näe mitään. En voi lukea mitään, en voi katsoa mitään.
Maailman onnekkain mies
Huolimatta jatkuvista terveysongelmistaan, Elton hymyili yhä haastattelun aikana.
– Olen niin onnekas. Olen maailman onnekkain mies, hän sanoi.
– Olen ylpeä asenteestani itseäni ja meneillään olevia asioita kohtaan. Olen vain todella onnekas ja erittäin kiitollinen.