David Hasselhoff lähes tunnistamattomana – kuva

Näyttelijä on viime aikoina vetäytynyt pois julkisuudesta.
Näyttelijälegenda David Hasselhoff, 72, kuvattiin lähes tunnistamatomana.
Uimashortseissa maailmanmaineeseen
David nousi kansainväliseen kuuluisuuteen 1980-luvulla televisiosarjassa Knight Rider eli Ritari Ässä.
Vuonna 1989 alkaneesta Baywatchista tuli yksi maailman katsotuimmista sarjoista ja sarja teki Davidista megatähden. Davis oli myös yksi sarjan tuottajista.
Näyttelijänuran ohella hän on menestynyt erityisesti Saksassa myös laulajana. David on vuosien varrella pysynyt ikonina esiintyen elokuvissa, tv-ohjelmissa ja mainoksissa usein itseään parodioiden.
Suuri suru
Baywatch-tähden perhettä kohtasi maaliskuun alussa suuri suru.
Davidin ex-vaimo, myös Baywatch-sarjassa näytellyt Pamela Bach-Hasselhoff, menehtyi itsemurhan seurauksena. Hän kuoli 62-vuotiaana ja hänet löydyttiin kuolleena kotoaan.
David, joka oli naimisissa Pamelan kanssa vuosina 1989–2006, julkaisi suru-uutisen jälkeen lyhyen lausunnon, jossa hän kertoi olevansa surun murtama.
Ex-pariskunnalla on kaksi yhteistä tytärtä: Hayley ja Taylor.
Entisen vaimonsa kuoleman jälkeen Davidia on nähty julkisuudessa vain harvakseltaan.
Tuoreet kuvat paljastavat tähden olevan huomattavasti aiempaa hoikempi ja lähes tunnistamaton. Tummatukkaisena aiemmin nähty David on nykyisin harmaatukkainen. David oli pukeutunut rennosti harmaisiin verkkareihin ja mustaan T-paitaan.
