David Beckham ylistää synttäripäiväänsä muistaneita – yksi ei kuulu joukkoon
Ilmiriita Beckhamien perheessä elää ja voi hyvin, vaikka kukaan heistä ei sano siitä sanaakaan. Ehkä juuri siksi.
David Beckham juhli synttäreitään eilen (la 2.5.) ylistäen hänelle kunnioitusta osoittavaa perhettään. Riitaantunutta Brooklyn-poikaansa hän ei maininnut, eikä Brooklyn häntä.
Arkistovideo: Brooklyn ryöpytti perhettä tammikuussa
David saattoi jopa vääntää veistä haavassa kirjoittamalla synttärijulkaisussaan Instagramissa, miten on saanut hemmottelua aamusta asti.
Teksti oli kirjattu hauskaan kuvapariin. Kansikuvana on ravintolassa napattu otos, jossa David-poju puhaltaa sammuksiin noin 15 kynttilällä koristettua kakkua äidin nauraessa vieressä.
Klikkaamalla kuvan oikeassa reunassa olevasta ympyränuolesta saa nähdä nyky-Davidin istumassa hymyisuin. Edessään hänellä on on siilitäyteen kynttilöitä tökitty kakku. Taustalla hehkuvat tähdenmuotoiset foliopallot.
Raastavaa luettavaa
Kuvatekstissään David ei ole ajatellut synttäreiltään pois pysynyttä Brooklyniä lainkaan. Tai sitten hän nimenomaan on ajatellut.
– Olo on siunattu ja onnellinen, kun olen saanut erikoispäivänäni hemmottelua aamusta alkaen vaimoltani, perheeltäni ja ystäviltäni. Rakastan teitä niin paljon. Victoria ja ihana perheeni, kiitos!
Muusta perheestä poiketen Brooklyn ei ollut paikalla eikä noteerannut isänsä 51-vuotisjuhlaa lainkaan.
Nahistelua kanojen voimin
Brooklynin veljet sekä sisko ja Victoria-äiti antoivat Daily Mailin mukaan Davidille viiteen pekkaan kuusi kanaa.
Brooklynin mukaan laskien perheen koko olisi juuri kuusi henkeä.
Victoria julkaisi videon hetkestä, jolloin David on juuri vastaanottanut lahjakanat.
– Tämä on Davidin syntymäpäivä, ja tämä on, mitä minä ja lapset ostimme hänelle.
Romeo ja Cruz julkaisivat Instagramissa kaksi lapsuuskuvaa isänsä kanssa. Nuorin lapsi, Harper-tytär seurasi veljiensä mallia.
Ja Brooklyn, kuten sanottua, vaikeni koko asiasta.
Perheriita täytti vuoden
David ja Victoria eivät ole puhuneet hänelle vuoteen. Brooklynin ja hänen vaimonsa Nicolan asianajajat kirjoittivat perheen lakitiimille vaatien, että perhe kommunikoi vain juristien kautta.
Riita alkoi, kun Brooklyn ja Nicola skippasivat isänsä viisikymppiset.
Joulun alla Brooklyn esti vanhempansa Instagramissa, ja tammikuussa hän julisti, ettei ole enää osa "Brändi Beckhamia". Hän myös sanoi vanhempiensa ja sisarustensa olevan teeskentelijöitä.