David Beckham kriisissä – Victoriaan sattuu

David Beckham kriisissä – Victoriaan sattuu

Lähde kertoo Victoria Beckhamin olevan huolissaan miehestään.

Entinen jalkapalloilija David Beckham julkii viikon päästä (2.5.) 50-vuotissyntymäpäiväänsä.

Fudiskomistus aloitti juhlimisen jo aiemmin tässä kuussa järjestetyssä gaalassa, mutta kulissien takana tilanne on väitetysti toinen, eikä David ole lainkaan innoissaan täyttäessään pyöreitä. 

– David on salaa panikoinut sitä, että täyttää 50. Julkisesti hän on sanonut, ettei ole siitä moksiskaan, mutta todellisuudessa hän kokee samanlaista levottomuutta ikääntymisestä kuin meistä useimmat. Se on täysin luonnollista, sisäpiirin lähde väitti Heat Worldille.

Victoria huolissaan

Davidin vaimo Victoria Beckham juhli viisikymppisiään viime vuoden huhtikuussa.

– Viciä sattuu nähdä hänen kärsivän, ja hän on yrittänyt vakuuttaa Davidille, että 50 on vain numero. Toki he aikovat juhlia isosti, mutta Vic on ollut huolissaan siitä, että se saattaa käydä Davidille raskaaksi, joten hän on luvannut olla tämän vierellä koko juhlahulinan ajan, lähde sanoo.

Lähteen mukaan Victoria on myös painottanut miehelleen, että tämä voi juhlia hillitymmin, sillä isot pippalot käyvät helposti kuormittaviksi.

Victorian kerrotaan hoitavan kaikki juhlavalmistelut, mutta eräs asia häntäkin stressaa.

– Hän vain toivoo, ettei David lähde liiallisuuksiin juhlimisen kanssa. Varsinkaan, jos hän yrittää todistella, että on yhä nuori ja pysyy muiden perässä.

Hurjat treenit

Valmistautuessaan suureen päivään David on myös tiettävästi kiristänyt jo ennestään intensiivistä treeniohjelmaansa. Lähde kertoo ex-futarin kuntoilevan tuplasti enemmän, jotta on huipputikissä synttäreinään.

– Vic ei tykkää nähdä hänen painostavan itseään niin paljon, mutta David ei ole koskaan kaihtanut salilla huhkimista tai kurinalaista treenirutiinia.

Helmikuussa David esiintyi Bossin rohkeassa mainoksessa, jossa hänet nähtiin astelemassa alasti suihkuun. Lähteen mukaan mainoskampanja kohotti hänen itsetuntoaan suuresti.