Brad Pitt rökitti exänsä Angelina Jolien taas käräjillä - lisää oikeustappelua luvassa

Brad Pitt rökitti exänsä Angelina Jolien taas käräjillä - lisää oikeustappelua luvassa

Entiset rakastavaiset käyvät repivää oikeustaistelua. Riitaan kuuluu satoja vuosia vanha viinitila, venäläinen viinaoligarkki ja kostonhalu.

Hollywoodin entinen superpari Brangelina, nykyiset kiukkuiset kiistakumppanit Angelina Jolie, 48, ja Brad Pitt, 60kävivät jo kolmannen kierroksen oikeutta viinitilan omistuksesta. Neljäs erä kuitenkin kytee jo.

Kiistan näennäisenä aiheena on Château Miraval Ranskassa. Sen tuotteita saa myös Alkosta, eikä kyseessä olekaan mikään kesälomalinna. Perrinin viinisuku pyörittää tilaa, vaikka omistus on ollut Bradilla ja Angelinalla - ja joka omistus on nyt käräjöinnin kohteena.

Viinitilan omistus itsessään ei tee kaksikon riitelystä niin veristä kuin oikeudessa on nähty. Todellinen syy on se tavallinen: avioero käy molemmille niin koville, että kiistely on ajat sitten ylittänyt pelkän järjen rajat. Kyseessä on henkinen voitto tai täystappio periaatteen tasolla.

Viinitilakiista alkoi kaukaa

Käytännössä Brad ja Angelina erosivat jo 2016. Oikeuden edessä pykälät ja taalat ja lasten huoltajuudet sovittiin kolme vuotta myöhemmin.

Syynä eroon olivat kovin erilaiset elintavat ja maailmankatsomukset. Bradilla on takanaan alkoholin ja muiden päihteiden väärinkäyttöä, kun Angelina on taivuttanut rankan nuoruutensa vastakohdaksi säntillisyyden, tarkkuuden ja hyväntekeväisyystyön.

Angelina on profiloitunut muun muassa ihmisoikeustyöhön. Vielä avioliiton aikaan Bradia kiinnostivat enemmän humala ja muu päihtymys.

Ero oli  kiivas ja täynnä hyväksikäyttösyytöksiä, FBI:n tutkimuksia ja molemmin puolin oikeudessa haettuja pakkokeinoja toista vastaan. Kiistely ei kuitenkaan todellisuudessa johtanut mihinkään, vain halu riidellä jäi.

Kaiken tämän symboliksi noussut Château Miraval oli sattumalta myös paikka, jossa parin avioliitto solmittiin 2014 yhdeksän vuotta kestäneen seurustelun päätteeksi. Tämä ei mitenkään helpota viinisotaa parin välillä.

Ihasteltu kartano ja viinitila

Tila sijaitsee Etelä-Ranskassa, karkeasti Saint-Tropéz'n ja Marseillen puolivälissä. Tilaan kuuluu 35 huoneen kartano, viljelymaat sekä valtava, 170-vuotias viinikellari kypsytystä ja varastointia varten. Miravalin arvo on yli 150 miljoonaa euroa.

Angelina ja Brad vuokrasivat kartanon, viinimaat sekä koko tilan liiketoiminnan kolmeksi vuodeksi vuonna 2008. Lopulta he päätyivät ostamaan koko paketin.

Viinisuvun päämies Marc Perrin ja Brad juhlivat toukokuussa tilustensa rosé-viinin palkintoa lajityyppinsä parhaana maailmassa.
Viinisuvun päämies Marc Perrin ja Brad juhlivat toukokuussa tilustensa rosé-viinin palkintoa lajityyppinsä parhaana maailmassa.

Viinitilalla on myös nykyhistoriaa. Yksi sen aikaisemmista omistajista oli jazz-muusikko, joka rakennutti idylliseen kartanoonsa huipputason musiikkistudiot kaikkine herkkuineen. Siellä ovat äänittäneet muun muassa Sting, Cranberries, Pink Floyd ja Wham.

Paikka on siis paitsi idyllinen koti, myös maailmankuulu ja arvostettu viinitila ja studio.

Tästä riidellään nyt

Kun Brad ja Angelina olivat jo aikaa sopineet avioliittonsa päätöspykälät, ositukset ja lasten huoltajuuden käräjillä, Angelina repäisi. Pari omisti Château Miravalin henkilökohtaisesti puoliksi, ja perheen talous oli tosiaan jo ositettu. Niinpä Angelina muina naisina pisti oman puolikkaansa rahoiksi myymällä sen. 

Ostajaksi paljastui mutkien kautta venäläisoligarkki miljardööri Juri Šjefler. Entinen sotilas omistaa nykyään imperiuminsa kautta venäläisen Stolisnaya-vodkamerkin. Vuonna 2021 venäläisoligarkin ujuttaminen Bradin kanssa bisneskumppaniksi ei vielä ollut aivan yhtä paha puukotus kuin se on nyt on, Venäjän aloitettua hyökkäyssodan koko Ukrainaa vastaan.

Châteu Miravalin oikealla näkyvän tekolammen ja päärakennuksen lisäksi pihapiiriin kuuluu neljä muunta asunto- ja hallintorakennusta sekä vähintään saman verran varastoja, talleja ja niin edelleen. 1850-luvulla valmistunut viinikellari on maan alla.
Châteu Miravalin oikealla näkyvän tekolammen ja päärakennuksen lisäksi pihapiiriin kuuluu neljä muunta asunto- ja hallintorakennusta sekä vähintään saman verran varastoja, talleja ja niin edelleen. 1850-luvulla valmistunut viinikellari on maan alla.

Bradin näkökulmasta Angelinan salahanke oli lähtölaukaus täysmittaiseen oikeussotaan.

Venäläisoligarkki on Daily Mailin mukaan halvauttanut Miravalin viinitoiminnot, ja Brad tietää Angelina valinneen entisen perhekodin uudeksi osaomistajaksi Bradille mahdollisimman hankalan kumppanin.

Brad nostikin välittömästi oikeuskanteen, jonka mukaan Juri itse asiassa koettaa saada Bradin lähtemään, jotta hanke päätyisi venäläisen ja Angelinan omistukseen.

Jotain Angelinan taka-ajatuksista joka tapauksessa kertoo, että vaikka parilla oli suullinen sopimus myydä puoliskonsa ensisijaisesti toiselle osapuolelle, vasta sitten kolmannelle. Näin ei käynyt. Itse asiassa Brad sai kuulla myynnistä aivan tavallisen mediatiedotteen kautta.

Jatkoa on luvassa

Nyt oikeutta on käyty siis kolme kierrosta. Viime viikon lopuksi saatu ranskalaisen oikeusistuimen päätös oli kolmas peräkkäinen, jossa Brad rökittää Jurin ja Angelinan. Edelliset kaksi päätöstä annettiin Luxemburgissa ja Yhdysvalloissa.

Juria Brad kutsuu jo suoraan ahdistelijaksi, ja on tuonut oikeuteen näyttöä, että venäläinen on tarkoitusella tehnyt päätöksiä yrityksissään, jotka tekevät Bradin olon viinitilan osaomistajana mahdollisimman hankalaksi. Hän muun muassa vei koko firman asiakirjat omien lukkojensa taakse.

Bradia lähellä oleva lähde kertoo The Sunille, että Brad aikoo edetä oikeudessa estääkseen viinitilan aggressiivisen valtauksen. Tämä saattaa tarkoittaa jopa kaupan määräämistä peruttavaksi.

- Oikeusprosessissa on vielä pitkä matka, mutta aloite on selvästi Bradin, hänellä on yliote. Hän aikoo puolustaa itseään, Sunin lähde kertoo.

Viime viikon oikeudenkäynnin tuloksena oli, että Jurilla ei ole itsellään asiaa viinitilalle. Hän kun ei ole omistaja, vaan hän sattuu osaomistamaan vodkajätin, joka osaomistaa tilan. Näin Bradin asema viinitilan omistajahenkilönä asettui ylemmäs kuin Jurin. 

Sitä ennen losangelesilainen oikeusistuin esti Angelinan hankkeen vapautua Bradin häntä nostamasta oikeusjutusta viinitilan hallinnassa.

Jo aikaisemmin luxemburgilainen oikeus totesi Bradin 50-prosenttisen omistuksen tuovan hänelle itse asiassa enemmistöosakkaan aseman.

Brad poistui tammikuussa losangelesilaisesta galleriasta puolisalaa takaovesta tyttäystävänsä Inez de Ramonin kanssa. Syy: näytelyyn ilmestyivät paikalle Angelinaan aika suojelevasti suhtautuvat tämän isä ja veli. Henkilökunta ja Brad päättivät, että hyvin epämukava tilanne oli parasta purkaa häipymällä itse vähin äänin.
Brad poistui tammikuussa losangelesilaisesta galleriasta puolisalaa takaovesta tyttäystävänsä Inez de Ramonin kanssa. Syy: näytelyyn ilmestyivät paikalle Angelinaan aika suojelevasti suhtautuvat tämän isä ja veli. Henkilökunta ja Brad päättivät, että hyvin epämukava tilanne oli parasta purkaa häipymällä itse vähin äänin.

The Economic Timesin mukaan seuraavana nähdään Bradin oikeustaisto Angelinaa vastaan. Aiheena on Angelinan väitetty sopimusrikkomus myydä viinitilan osuutensa kolmannelle osapuolelle ohittaa suullinen sopimus toisen etuosto-oikeudesta myyntitilanteessa.

Los Angelesissa käytäväksi tulevassa istunnossa käsitellään myös kumpaakin motivoivaa kokonaisuutta. Bradin ajama syyte näkee kokonaisuuden kuvion taustana: parin lasten huoltajuus, raha-asiat ja vasta niiden myötä Château Miravalin todelliset vallankäyttöoikeudet.