Angelina Jolie rahapulassa – joutuu myymään arvotavaroitaan

Lähipiirin lähteen mukaan Angelina on ajautunut taloudelliseen ahdinkoon.
Hollywood-tähti Angelina Jolie, 49, on ajautunut taloudelliseen ahdinkoon. Laskut maksaakseen Angie on joutunut kauppaamaan henkilökohtaisia arvotavaroitaan, paljastaa RadarOnline.
Angelinan lähipiiri uskoo, että näyttelijän vihanpito ex-miestään Brad Pittiä, 60, kohtaan on talouskriisin taustalla, ja ovat anoneet häntä lopettamaan oikeustaistelut ennen kuin hän ajautuu konkurssin partaalle.
– Angie on kuluttanut valtavasti rahaa, ja hänen menonsa ylittävät reilusti sen, mitä hän tienaa, sisäpiiriläinen sanoo.
Lasku vain kasvaa
Lähteiden mukaan Angelina veti pois yhden Brad Pittiä koskevista kanteista, koska hänellä ei ollut varaa maksaa asianajajansa palkkiota.
Angelina oli yrittänyt saada haltuunsa asiakirjoja, jotka liittyivät FBI:n ja Los Angelesin lasten ja perhepalveluiden osaston tutkimuksiin. Tutkimukset koskivat väitteitä siitä, että Brad olisi käyttäytynyt väkivaltaisesti häntä ja heidän lapsiaan kohtaan yksityiskoneessa vuonna 2016.
Tutkijat vapauttivat Pittin syytteistä, mikä tuli Angelinalle kalliiksi.
– Joka kerta, kun hän puhuu asianajajalle, lasku vain kasvaa, sisäpiiriläinen lisää.
– Kaikki tämä oikeudenkäyntihässäkkä maksaa hänelle tuhansia ja taas tuhansia dollareita. Hän on tajunnut, ettei hänellä yksinkertaisesti ole varaa taistella jokaista taistelua.

Bradin antamat lahjat myyntiin
RadarOnlinen lähteiden mukaan Angelinan taloustilanne on niin tiukka, että hän aikoo myydä Ferrari 250 GT -autonsa 1,3 miljoonalla dollarilla yhdessä muiden arvokkaiden esineiden kanssa.
– Hän penkoo vaatekaappiaan ja kasaa yhteen design-mekkoja, kenkiä ja asusteita toivoen, että niistä saa hyvän hinnan. Hän saattaa myös myydä Bradin hänelle avioliiton aikana antamia koruja, paljastaa lähde.
Koulumaksut masettavana
Oikeudenkäyntikulujen lisäksi kuuden lapsen äidillä on joidenkin lastensa korkeakoulumaksuja maksettavana. Yhdysvalloissa koulunkäynti etenkin arvostetuissa oppilaitoksissa on äärimmäisen kallista, sillä lukukausimaksut ovat korkeita.
Erokohun myötä Bradin ja Angelinan lapset ovat ottaneet etäisyyttä isästään, ja osa on poistanut Pitt-nimen sukunimestään.
– Angie joutuu pakottamaan itsensä pienentämään elintasoaan maksaakseen lastensa tarpeet. Hän on jopa valmis ottamaan projekteja, joita hän ei olisi aiemmin harkinnut, koska hän tarvitsee palkan, lähde kertoo.
