79-vuotias Abba-tähti ja lähes 30 vuotta nuorempi rakas lemmenlomalla

Pari on ollut naimisissa vasta muutamia kuukausia.
Yksi Ruotsin lukuisista lahjoista maailman pop-teollisuudelle, Abban Björn Ulvaeus on ottanut ritolat rakkauden vuoksi
Musiikin monikyvykkyys ei kuitenkaan luikkinut käpälämäkeen rakkauden alta, vaan nimen omaan rakkauden vuoksi ja rakkaansa kanssa. Björn ja hänen huomattavasti nuorempi kolmas vaimonsa Christina Sas ovat Svensk Damin tiedon mukaan vaihtaneet viileän Pohjolan leppoisaan Tyynen valtameren tunnelmaan.
Lomakohteessaan Björn näyttää lähinnä melovan, kävelevän rannalla, pyöräilevän, syövän terveesti ja sitten taas kävelevän, tällä kertaa juoksumatolla rauhalliseen tahtiin.
Lemmenloma Malediiveilla
Malediiveille Baanin riutalle matkanneilla Björnillä ja Christinalla 28 vuoden ikäero. Björn 79-vuotias ja Christina 51. Ikäeropari on valinnut kohteekseen verrattain etäisen Baan atollin.
Baa tunnetaan lumivalkeasta hiekastaan ja rauskuista, jotka pitävät siellä suojapaikkaansa. Atolli ei myöskään peruspirkkojen ja -perttien lomakohde, sillä saarille pääsyä on rajoitettu.
Syynä ovat luonnonarvot Unescon maailmanperintökohteeksi valitulla atollilla. Niitä ei anneta uhmata yhtään nykyistä enempää, rahallakaan.
Rahasta puheen ollen, Baan paremmat rantabungalow't, jollaisessa Björnin Instagram-tilin perusteella ollaan, maksavat siinä 10 000 – 20 000 euroa per viikko. Matkat ja aktiviteetit vielä päälle.
Loppumatkan pari
Toki Björniltä massia löytyy Baan luksusbungalow'hin. Yhden maailman eniten myyneistä bändeistä jäsenellä on arvioiden mukaan 280–290 miljoonaa euroa omaisuutta. Christiankin on tienannut hyvin entisessä työssään Universal Musicin tuotepäällikkönä Saksassa, mutta on kuin köyhä talonpoika mieheensä verrattuna, jonka omaisuuden koossa on pelkkää arvailunvaraakin yhdet kymmenen miljoonaa.
Pari on tavannut työn merkeissä, kun Abba kävi Nürnbergissä viimeisimmän, Voyage-albuminsa myötä. Tuolloin Björn oli vielä naimissa, mutta ero tuli vuotta myöhemmin.
Naimisiin Björn ja Christian menivät viime syksynä, kaksi ja puoli vuotta seurusteltuaan.

Björn 79-vuotiaana tuskin on enää suunnittelemassa neljättä liittoa, vaan hänen voi odottaa turvallisesti askeltavan iltaruskoonsa asti Christinan rinnalla.
Tosin parin tekemä avioehto on harvinaisen selkeä. Toisaalta se kuulostaa epäromanttiselta, toisaalta se kertoo, että nyt ei ole vaihdettu perintöä rakkauteen. Christina nimittäin ei olisi saamassa mitään Björniltä.
Tältä Björnin ääni kuulostaa nyt. Rauhallinen sinivihreä meri innoitti musiikkimogulin lähes blues-tunnelmiin kitaransa kanssa.