60-vuotias supermalli viihtyy edelleen bikineissä – katso rohkea kuva!

Paulina jakoi tärkeän elämänopin.
Tšekkoslovakialaissyntyinen näyttelijä ja huippumalli Paulina Porizkova, 60, ei häpeile näyttäytyä vähissä pukeissa.
Katso myös Seiskan arkistosta 2023: Bruce Willis bongattiin Los Angelesissa ystäviensä kanssa
Jo parikymppisenä Playboyn kannessa poseerannut ja sen jälkeen pitkän uran viihdemaailmassa tehnyt Paulina on elämänsä aikana oppinut paljon, ja halusi jakaa yhden opeistaan seuraajilleen.
– Kuusikymppisyyden kauneus on siinä, että ymmärrän nyt, että tärkeintä on oppitunti eikä kokeen läpäisy, hän kirjoittaa englanniksi kahden julkaisemansa kuvan alla.
Hänen ajatuksensa on tärkeä muistutus siitä, ettei elämässä ole tärkeintä olla täydellinen tai tehdä kaikkea "oikein", vaan oppia kokemuksista – myös virheistä ja epäonnistumisista.
Paulina huokuu itsevarmuutta
Myös kuvat, joita Paulina on päättänyt julkaista kertovat hänestä paljon.
– Tässä olen minä. Lomalla, nätissä valossa, poseeraamassa kuvaa varten, malli kirjoittaa viitaten kuvaparin ensimmäiseen kuvaan.
Kyseisessä otoksessa hän poseeraa näyttävänä aurinkopedillä valkoisissa bikineissä ja imartelevassa valaistuksessa.
Seuraava kuva onkin sitten Paulinan kotona ottama, ja hän on siinä alusvaatteet yllään.
–Tässä olen minä. Kotona, en hyvässä valossa, en poseeraamassa, hän selostaa.
Julkaisu on tärkeä muistutus siitä, että sosiaalinen media on monelle kuin ansioluettelo, johon jaetaan vain kaikista edustavimmat asiat itsestään.
Lukisi vain kirjoja, jos voisi
Paulina on eittämättä tosi hyvässä kunnossa, mutta hänestä on tärkeää muistuttaa, ettei keho pysy ruodussa ilman liikuntaa.
Niimpä hän on aiemmin julkaissut esimerkiksi videon, jolla jumppaa salilla kuntoilulaitteissa.
– Tiedän tämän näyttävän hupsulta, enkä välitä, hän kirjoitti päättäväisenä ensimmäisen videon päälle, jossa treenaa crosstrainerillä, omanlaisella, tanssahtelevan kepeällä tyylillään.
Kyseisellä julkaisulla hän haluaa korostaa, että liikkumista ei tarvitse harrastaa hampaat irvessä.
– Lukisin paljon mieluummin kirjoja kuin kuntoilisin. Jos lukeminen toisi samoja hyötyjä kuin painojen nostelu ja hikoilu... Minut löytäisi vain kirjastosta, hän selvensi tuolloin suhdettaan liikuntaan.