Teinityttöä haukuttiin koulussa pizzanaamaksi pahan aknen vuoksi

Teinityttöä haukuttiin koulussa pizzanaamaksi pahan aknen vuoksi

Myyjä ja freelance-sisällöntuottaja Dominika kokeili kymmeniä tuotteita ennen kuin löysi vihdoin tehokkaan avun iho-ongelmaansa.

Englantilainen Dominika Zrastakova, 23, alkoi kärsiä lievästä aknesta 16-vuotiaana, mutta ajatteli sen häviävän ajan myötä. Kun hänen aknensa paheni, hän kokeili kymmenittäin tuotteita ja käytti niihin sekä erilaisiin hoitoihin satoja euroja. Hän sai myös useita reseptejä lääkäriltään – mutta mikään ei auttanut.

–Kokeilin todella monia erilaisia tuotteita, muun muassa kuorintoja, kasvonaamioita, puhdistusaineita, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Itse asiassa ne pahensivat tilannetta entisestään ja ärsyttivät ihoani vielä enemmän, Dominika kertoo.

Dominika ahdistui ainaisesta pilkasta, jota sai koulukavereiltaan.
Dominika ahdistui ainaisesta pilkasta, jota sai koulukavereiltaan.

Koulussa häntä kutsuttiin pizzanaamaksi, näppyläiseksi ja rumaksi. Dominika kuvaili ihoaan kuivaksi, hilseileväksi ja ihon pinnassa oli märkiviä kohtia, eikä niitä ollut helppo peittää.

– Se oli todella sydäntä särkevää – nuoret voivat olla niin julmia, kertoo kiusattu Dominika.

Unettomia öitä

Dominika ei pystynyt nukkumaan kyljellään, vaan hänen oli pakko nukkua selällään, koska kasvojen kipu oli liian kova. Lisäksi märkivät kasvot sotkivat tyynyliinat ja lakanat.

Epätoivoisena hän hakeutui lääkärille, joka suositteli ehkäisypillereitä, sillä ne voivat auttaa aknesta kärsiviä naisia. Pillerit kuitenkin aiheuttivat hänelle vakavia sivuvaikutuksia. Hänen mielenterveytensä heikkeni, ja hän kärsi masennuksesta.

Sen jälkeen hänelle määrättiin antibiootti nimeltä Lymesykliini, mutta se vain pahensi hänen ihoaan. Viimeisin lääkärin määrämä hoito oli Accutane-geeli, mutta häntä varoitettiin, että se voi olla vain lyhytaikainen apu.

Uusi ihonhoitorutiini on edennyt jo niin pitkälle, että märkivät osat kasvoista ovat kuivuneet.
Uusi ihonhoitorutiini on edennyt jo niin pitkälle, että märkivät osat kasvoista ovat kuivuneet.

 

Itsetunnon romahdus

Dominika kertoo, että akne tuhosi hänen itseluottamuksensa täysin ja jopa esti häntä välillä lähtemästä kotoaan. Sosiaalisessa mediassa esiintyvät täydellisen sileäihoiset vaikuttajat ja julkkikset pahensivat hänen masennustaan ja laskivat hänen itsetuntoaan entisestään.

Toisaalta hän uskoo, että sosiaalinen media voi olla myös tiedon, tuen ja rehellisten arvostelujen lähde. Hän tunsi olevansa tuomittu elämään aknen kanssa lopun ikänsä ja oli menettämäisillään toivonsa, kunnes törmäsi viime lokakuussa Instagramissa erääseen ihonhoitotuotteiden mainokseen.

Ihonhoitorutinit päivittäin

Vaikka hän oli aluksi epäileväinen, koska oli kokeillut lukemattomia ihonhoitotuotteita ilman tuloksia, hän päätti antaa tuotteille mahdollisuuden - ja lopulta se muutti hänen elämänsä.

Käytettyään kyseisen merkin kasvojenpuhdistusainetta ja voidetta noin neljän kuukauden ajan hän sanoo näyttävänsä ja tuntevansa itsensä täysin eri ihmiseksi.

Nykyään Dominika käyttää päivittäisessä ihonhoitorutiinissaan löytämänsä merkin kasvopesua antibakteerista voidetta. Hän tuntee olonsa vihdoin mukavaksi omassa ihossaan ja menee jopa töihin ilman meikkiä. Sitä hän ei koskaan olisi uskonut mahdolliseksi.

Netistä löytyi Clarol-ihonhoitosarja, josta oli suuri apu Dominikan aknen parantumiseen.
Netistä löytyi Clarol-ihonhoitosarja, josta oli suuri apu Dominikan aknen parantumiseen.

Uusi itsevarmuus

Vaikka Dominikalle on jäänyt joitain aknearpeja ja hän saa edelleen satunnaisia näppyjä, hän sanoo nähneensä 70 % parannuksen ihossaan ja ettei hän enää ole ahdistuksen lamaannuttama.

Hän haluaisi neuvoa muita aknen kanssa kamppailevia rakastamaan itseään ja olemaan kärsivällinen.

–Minua surettaa, kuinka paljon aikaa tuhlasin tuntemalla oloni huonoksi ihoni takia. En nauttinut asioista ja halusin jättää kokemuksia väliin. Haluan sanoa, että älkää antako periksi, Dominika sanoo.

 

Dominika on kihloissa 19-vuotiaan kokin, Evanin, kanssa
Dominika on kihloissa 19-vuotiaan kokin, Evanin, kanssa