Tältä Anni Vuohijoen raskausmasennus on tuntunut - pahimmillaan koki harhoja

Lääkäriksi ja diplomi-insinööriksi kouluttautunut ex-urheilija alkoi epäillä, että hänestä ei olisi äitiyteen.
Ex-olympiaurheilija Anni Vuohijoki, 35, sai pitkään toivotun mutta lopulta hänet yllättäneen vauvan viisi viikkoa sitten. Lääkäriksikin opiskellut Anni kertoo, miltä baby blues tai vakavammin raskauden jälkeinen masennus tuntuu.
Instagramissa Anni julkaisi mustavalkoisen, hyvin kauniin kuvan, jossa katsoo pelkkää rakkautta täynnä olevalla katseella sylissään rauhallisesti nukkuvaa pienokaista. Sivullinen ei voi mitenkään tietää, mitä toisen sisällä liikkuu.
Kuvatekstistä aukeavat raskauden ja äitiyden paljon ihanteita moninaisemmat kasvot.
– Lääkiksessä opin, että jokaisen äidin tulee olla tunti vähintään irti lapsesta, jotta pää pysyy kasassa. Olenko noudattanut tätä itse? No en, Anni aloittaa.
Epäilys valtasi salakavalasti
Anni tunnustaa tunteneensa, että hänestä "ei ole tähän".
Hitaasti mielialasta vallan ottanut epäilys itseä kohtaan sai hänet uskomaan, että vauva ei hengitä, kun tämä nukahti äidin syliin ja rentoutui tyytyväisenä.
– Aloin kuulla itkua kun poika ei ollut lähelläkään, Anni kertoo hurjimmista tilanteista.
Hän muistuttaa lukijoitaan raskauden jälkeisen masennuksen iskevän eri pituisena tai vaihtelevalla voimalla lähes jokaiseen äitiin.
Anni oli lääkärinä ja vaikean raskauden kokeneena osannut onneksi varautua tähän.
– On ollut vaikeinta todeta ääneen, etten selviä arjesta yksin. Selviäisin töistä ja reeneistä, mutta 24/7 on kovaa hommaa.
Tukiverkosto kuntoon!
Kuukauden äitiyden perusteella Anni neuvookin pistämään tukiverkoston kuntoon. Hän ihastelee yksin pärjääviä äitejä supersankareiksi ja arvelee, että olisi ilman apuja yksin itkemässä sohvan nurkassa - yhä.

Tukiverkosto auttaa Annin mukaan pitämään omasta minästä kiinni ja rauhoittamaan mieltä, kun ajatukset lähtevät laukalle.
Hän myös harmittelee äitiyteen luotavia paineita, ja muistuttaa, että paras äiti on onnellinen - mikä tavoitteena juuri luo riittämättömyyden tunnetta.
– Ensi viikko lasketellaan pojan kanssa kaksin Helsingissä ja totutellaan toisiimme. Askel kerrallaan kohti äitiyttä, Anni päättää itsemyötätuntoon kannustavan tekstinsä.