Satu Silvo avautuu uupumuksestaan – tämä on tilanne nyt

Näyttelijätähti on jälleen täysillä mukana työelämässä.
Näyttelijä Satu Silvo, 62, koki vaikean ajanjakson, kun monivuotinen taistelu oman kasvisravintolan puolesta päättyi yrityksen sulkemiseen.
Satu joutui toteamaan uupuneensa ja ymmärsi hoitaa itseään. Kun olo jälleen koheni, työt olivat jo odottamassa ja Satu pääsi nopeasti takaisin työelämään. Nyt julkistettiin Operaatio Valhalla -sarja, jonka ensimmäinen jakso esitettiin kutsuvieraille Elisa Viihteen 10-vuotisjuhlan puitteissa Helsingin Savoy-teatterissa torstaina (3.10).

– Uupuminen toi itselle valtavan monta tärkeää oppia. Palaudun parhaiten liikkeessä ja läsnäolo on todella tärkeää. Vetäytyminen maailmasta ei tee kellekään hyvää, ja kaiken maailman etätyöt ovat ihan kamala asia, Satu summaa.
Tyttären opissa
Operaatio Valhallaan pääsi niin Satu kuin oma tytär Vilma Kinnunen, jonka kanssa he näyttelevät samaa ihmistä eri ikäisinä. Vilma myös opetti äidilleen miten ja minkälainen hakuvideo rooleihin nykyisin tarvitaan.
– Oli valtavan hauska sattuma, että teimme tämän saman roolin. Nyt olisi ollut kiva juhlia yhdessä, mutta tätä on näyttelijän arki: Vilma valmistautuu toisaalla teatterirooliin, Satu jatkoi.

Seuraavaksi Seinäjoelle
Nyt Satu valmistautuu puolisonsa Reidar Palmgrenin kanssa Piina-näytelmän toteuttamiseen Seinäjoen kaupunginteatterissa.
– Kyllä me ammattilaiset osaamme pitää työt ja yksityiset puolet tiukasti erillään, mutta se tässä on hyvä puoli, että omat oivallukset töistä voi jakaa heti automatkalla kotiin, pariskunta totesi.