Sairaslomalle jäänyt Sinikka Sokka, 75, kertoo voinnistaan: Lääkäriltä paljonpuhuva ohje

Sinikka Sokka jättäytyi sairausloman takia pois teatterilavoilta tämän kesän osalta.
Näyttelijä Sinikka Sokka, 75, joutui terveyssyistä jättäytymään pois tämän kesän teatteriproduktioista.
Sairauslomalle jäänyt näyttelijä avasi Seiskalle Samppalinnan kesäteatterin Bonnie & Clyde -musikaalin ensi-illassa 19.6. tämänhetkistä vointiaan. Hän sairastui kesällä 2023 borrelioosiin, josta voi pahimmillaan jäädä pahoja jälkioireita, jos se varhaisvaiheessa jää hoitamatta.
– Voin hyvin ja olen ihan iskussa. On ollut huhua, että borrelioosi olisi aiheuttanut minulle terveysongelmia, mutta minulla on ollut ihan muita juttuja. Lääkäri sanoi, että olen sen ikäinen, että nyt pitää pitää loma, näyttelijä kertoo.
Sinikka myöntää, ettei luovilla aloilla kenties koskaan mennä eläkkeelle, mutta tahtia on pakko jossakin kohtaa hidastaa.
– Jos lääkäri sanoo tämän ikäiselle, että loma on tarpeen, uskon siihen. Olin tehnyt niin mielettömästi töitä; Anastasia-esityksiä 164 ja Cabaret-esityksiä 54, hirveän lyhyessä ajassa. Ei 75-vuotiaan nahkaa ole ehkä tehty sitä varten.
Teatterilava kutsuu
Kesän Sinikka aikoo lääkärin ohjeiden mukaan ottaa rennosti esimerkiksi mökkeillen ja kesäteatteria katsomassa käyden.
– Tulin juuri ihanalta viikon kestävältä matkalta Visbysta. Koko Gotlannin saari oli minulle ennestään täysin tuntematon, mutta ihastuin siihen täysin, näyttelijä tunnelmoi.
Ensi syksynä hän palaa töihin teatterin pariin.
– Menen Porin teatteriin Kysy siskoilta -musiikkiteatteriproggikseen. Se tulee ensi-iltaan vasta tammikuun puolella, mutta musaharjoitukset ovat jo alkaneet.
Pori on Sinikalle tuttu kaupunki ennestään, ja erityisesti jokakesäinen Pori Jazz on hänelle rakas tapahtuma.
– Jazzit ovat ihanat. Se oli nuoruuteni festivaali! Tänä vuonna luulen, että jätän sen kuitenkin väliin, hän uumoilee.
