Sairaalassa ollut Heidi Foxell päivitti tilannettaan: "Hurjaa miten taas..."

Sairaalassa ollut Heidi Foxell päivitti tilannettaan: 'Hurjaa miten taas...'
20181010, Vantaa. Police shooting. In the picture Heidi Foxell. Seiska / Ari Lahti.

Terveysvaikeuksien kanssa kamppaillut Heidi ei luovuta unelmiensa suhteen.

Hyvinkään ammuskelussa vuonna 2012 loukkaantunut Heidi Foxell jatkaa jälleen unelmansa tavoittelua.

Heidi on päässyt kuntoutuksen pariin ja työskentelee sen eteen, että kävelisi jälleen. Hän kertoo voinnistaan Instagram-päivityksessään.

Terveysvaikeuksien kanssa kamppaillut Heidi joutui olemaan vapun sairaalassa infektiosta tulleen kuumeen vuoksi. Nyt hän on voi jo paremmin.

Treenit on taas aloitettu.Olo on ollut sen verran hyvä, että pääsin tällä viikolla fysioterapiaan . Hurjaa miten taas käsien ja jalkojen lihakset oli hävinnyt ja ne on ihan siimat, Heidi hämmästelee.

Tänään hän on käynyt kuntosalilla ja havainnut, että hänen jaloissaan on suuri ero, mitä tulee niiden voimiin. 

- Vasen jaksaa tehdä tuplasti isommilla painoilla. Onneksi oikeassa jalassa, kuitenkin kaikki vaadittavat lihakset aktivoitui, joten eiköhän se taas perästä tule. Tästä on hyvä jatkaa kohti unelmaa - kävelyä, hän päättää tilannepäivityksensä.

Vaikea vuosi

Vielä toissaviikolla Heidi avautui vaikeasta tilanteestaan, kun hän joutui jälleen kerran viettämään yhden juhlapyhän poissa kotoaan sairastumisen vuoksi. 

Heidillä nousi kuume ja kotona sinniteltyään hän tilasi ambulanssin. Heidiä hoidettiin Meilahden sairaalassa.

Kuume saatiin alas vkln aikana ja olo on muuten hyvä. Koska nämä bakteeri-infektiot ja hiivat pesiytyvät kehon vierasesineisiin, niin mun tunneloitu laskimokatetri täytyy vaihtaa. Vanha on otettu pois, mutta vielä odotellaan että hiiva poistuu verestä uuden asentamista varten, hän valotti vapun jälkeen somessa.

Alkuvuodesta Heidiltä leikattiin munasarjakysta ja hänet jouduttiin sittemmin leikkaamaan useasti komplikaatioiden vuoksi. Heidi vietti tehohoidossa viikkoja.

Heidi tunnetaan toukokuun 2012 Hyvinkään ammuskelussa tapahtuneesta haavoittumisestaan, kun hän oli suorittamassa poliisiopintojen aikana työtehtävää. Foxell sai ammuskelussa vakavia vammoja ja hänet on leikattu kymmeniä kertoja. 

Heidi jatkaa yhä taistelua vaikeuksia vastaan.