Pysäyttävä tarina! Salkkarit-tähti oli menettää jalkansa

Näyttelijä sai haavan, josta seurasi verenmyrkytys.
Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Johanna Anttila täyttää tänään 3. huhtikuuta pyöreät 40 vuotta.
Video: Johanna paljastaa, mitä Salkkareiden kuvauksissa juodaan juhlatilanteissa.
Esikoisensa viime vuonna saanut Johanna kertoo Seiskalle olevansa onnellisempi kuin koskaan.
– Täytyy sanoa, että äitiysloma oli ihan elämäni parasta aikaa. On ollut hienoa seurata pienokaista etenkin viidestä kuukaudesta eteenpäin – kuinka hän on kasvanut ja kuinka hänestä tulee oma pieni ihmisensä joka päivä yhä enemmän.
Johannalle äitiys on ollut ajoittain erilaista, kuin hän osasi etukäteen kuvitella.
– Kun lapsi on ollut sisällä yhdeksän kuukautta ja sitten hän onkin sylissä, on ymmärtänyt yhden aikakauden päättyneen. Siinä aivan lapsen syntymän jälkeen tunsin muutoksen tuomaa haikeutta.
Tapaturma-altis lapsuus
Johanna varttui isosiskon ja vanhempiensa kanssa Turussa. Lapsena hänelle sattui ja tapahtui.
– Olen mennyt kaikkialle pää kolmantena jalkana.
Seitsemänvuotiaana Johannalle kävi vaarallinen tilanne.
– Sain verenmyrkytyksen ja melkein menetin jalkani. Juoksin pallon perässä mäkeä alas ja sain haavan. Se puhdistettiin, mutta sinne jäi joku bakteeri elämään.

Kesä pyörätuolissa
Haaverin jälkeen Johanna oli mennyt tuttavaperheen luo yöksi, mutta heräsi kesken unien kamalaan kipuun. Jalka oli turvonnut ja aivan sinimusta.
– Päästyämme sairaalaan muistelen lääkärin sanoneen, että oli tunneista kiinni, että olisin menettänyt jalkani.
Johanna vietti sairaalassa yli viikon. Sen jälkeen hän joutui olemaan pyörätuolissa sekä myöhemmin käyttämään kainalosauvoja jonkin aikaa.
– Onneksi en itse silloin tajunnut kunnolla, kuinka vakavasta asiasta oli kyse. Minua tietysti harmitti, kun en päässyt kavereiden kanssa uimaan ja leikkimään sinä kesänä.
