Portion Boysin jäsenet huolestuivat JaloTiinasta – pysäyttävä terveystilitys

Bilebändistä tuttu Tiina Forsby on kokenut viime aikoina kovia.
Sen piti olla tuiki tavallinen kesäkuinen keikka. Suosikkibilebändi Portion Boys huudatti festariväkeä Kokkolassa, kun yhtyeen ilopilleri Tiina "JaloTiina" Forsby, 46, kaatui sateen liukastamalla lavalla.
Videolla Portion Boysin JaloTiinan terveystilitys:
Seuraukset olivat karut. Tiinan takareisi otti niin pahasti osumaa, että hän kinkkasi loppukesän kyynärsauvojen ja pyörätuolin avulla.
Sitten, kuukausia myöhemmin, suosikkiesiintyjän mitta tuli täyteen. Hän muistelee marssineensa lääkärin pakeille ja tykittäneensä tälle suorat sanat.
– Tein hänelle selväksi, etten ole mikään normilenkkeilijä, vaan urheilen ja esiinnyn työkseni. Sanoin lääkärille, että tarvitsen sen jalan – että se on mun työkalu.
Kiittelee kirurgia
Tutkimuksissa selvisi, että Tiinan takareisi oli revennyt. Jänteet olivat kuulemma repeytyneet kokonaan irti.
– Siellä oli niin sanotusti koko paketti irti. Se oli aika hurjaa. Olihan se aikamoista kuulla jälkeenpäin, että olin esiintynyt ja tehnyt työtäni rikkinäisellä jalalla.
Tiinan jalka operoitiin joulukuussa keikkatauolla Turussa. Tiina kiittelee vuolaasti suomalaista terveydenhuoltoa saamastaan hoidosta.
– Onneksi meillä Suomessa on niin osaavaa sairaalahenkilökuntaa ja erittäin päteviä kirurgeja. Olen todella kiitollinen osaavalle kirurgilleni, joka haastavasta tilanteesta huolimatta sai ankkuroitua jänteeni paikoilleen.
Maltti on valttia
Nyt Tiinan toipuminen on kuulemma hyvässä vauhdissa. Portion Boysin ilopillerin pitää kuitenkin ottaa kuluva kevät tavallista rauhallisemmin.
Onneksi pahin on jo takanapäin.
– Ennuste on hyvä. Mutta tämä kuntoutusvaihe vaatii malttia, ettei tule mitään takapakkia, Tiina tietää.
– Ei tämäkään kiva vaihe ole, sillä kuntoutus vaatii pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Toisaalta voin myös oppia tästä pysähtymisestä. Ja onneksi pahin on jo takanapäin.

Bändin pojat huolissaan
Tiinan päässä on ehtinyt käydä kaikenlaisia ajatuksia. Vielä viime vuoden puolella hän ehti pelätä pidempääkin keikkataukoa – sekä sitä, paraneeko kovia kokenut koipi koskaan täysin ennalleen.
Bändikaverin kohtalo veti myös muiden mielet matalaksi. Yhtyeen jäsenet kertovat olleensa Tiinan tilanteesta huolissaan.
Onhan se aina vakavaa, kun jänteitä irtoaa.
– Totta kai. Onhan se aina vakavaa, kun jänteitä irtoaa. Mutta uskomme, että jalka tulee tuota pikaa kuntoon, bändin pojat toteavat kuin yhdestä suusta.
Tiinalla on riittänyt siviilielämässään muitakin murheita. Tosin niihinkin saatiin hiljattain helpotusta, kun Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi 34-vuotiaan naisen kunnianloukkauksesta 80 päiväsakon sakkorangaistukseen.
