Olivian korona osoittautui parantumattomaksi syöväksi

Olivian korona osoittautui parantumattomaksi syöväksi

Olivialle on annettu vain muutamia kuukausia elinaikaa.

Brittiläinen kampaamoyrittäjä Olivia Knowles, 33, on myös triathlonisti. Hän osallistui elokuussa 2023 Ironman 70.3 -maailmanmestaruuskisoihin Lahdessa. 

Lahti oli kolmas eurooppalainen kaupunki ja ensimmäinen pohjoismaalainen kaupunki, jossa kisat järjestettiin. Kilpailu alkoi 1,9 kilometrin uinnilla, sitä seurasi 90 kilometrin pyöräilyosuus ja lopuksi 21,2 kilometrin juoksu. Juoksun aikana Olivia huomasi, että meno ei ollut yhtä kovaa kuin normaalisti.

Olivia ja hänen 4-vuotias ranskanbuldogginsa Koji.
Olivia ja hänen 4-vuotias ranskanbuldogginsa Koji.

Järkyttävä diagnoosi 

Olivia meni yksityislääkärille marraskuussa 2023 ja sai kuulla, että kyseessä oli todennäköisesti pitkittynyt korona. Muutama päivä myöhemmin nainen meni kovan kivun vuoksi päivystykseen. Hän sai uuden diagnoosin, joka oli akuutti myelooinen leukemia (AML). 

– Se oli täysi järkytys. En väitä olleeni maailman tervein ihminen, mutta elin varsin terveellisesti – ei sellaista elämää, josta ensimmäisenä tulisi mieleen syöpä, kertoo Olivia.

Rankat hoidot 

Vuoden 2024 aikana Olivia kävi läpi rankkoja hoitoja ja koki useita syövän uusiutumisia. Yksistään kemoterapiahoidot vetivät kunnon ja mielen matalaksi monta kertaa. Hän vietti yli 250 yötä sairaalassa ja hänellä oli useita komplikaatioita, kuten sepsis eli verenmyrkytys. Olivia kertoi, että yhdessä vaiheessa lääkäri kysyi, harkitsisiko hän menoa kuolemaa avustavalle Dignitas-klinikalle Sveitsiin. Se kertoi tilanteen vakavuudesta. 

– Ainoa asia, jota oikeasti kaipaan, on työnteko ja treenaaminen. Siinä kaikki, mitä haluan – tavallisen päiväni ja rutiinini takaisin. Se voi kuulostaa oudolta, mutta en toivo mitään enempää kuin että voisin juoksuttaa koiraa ja mennä töihin, sanoo lohduton Olivia.

Olivia ja hänen parhaat ystävänsä Natasha ja Amy.
Olivia ja hänen parhaat ystävänsä Natasha ja Amy.

Toivo syttyi ja sammui 

Viimein joulukuussa 2024 toivo heräsi, kun kantasolusiirto onnistui. Tämän vuoden alussa Olivia sai terveen paperit. 

Maaliskuussa 2025 hänet otettiin uudelleen sairaalaan suolisto-oireiden vuoksi, jotka ovat yleisiä kantasolusiirron sivuvaikutuksia. Verikokeissa näkyi, että syöpä oli uusiutunut. 

Vakavasta sairaudestaan huolimatta Olivia otti osaa hyväntekeväisyystempaukseen ja käveli 32 kilometriä järven ympäri. Keräyksellä saatiin noin 27 000 euroa kasaan. Olivia sanoi toivovansa, että lahjoitukset auttaisivat AML:n tutkimuksessa – syöpätyypin, joka on erityisen aggressiivinen ja jonka hoitomenetelmissä ei hänen mukaansa ole nähty merkittäviä edistysaskeleita 50 vuoteen.

Olivia aloitti uuden kemoterapiajakson maaliskuun lopulla ja toivoo pääsevänsä mukaan kliiniseen tutkimukseen. 

– Melkein onnistuttiin, mutta 'melkein' ei riitä. Tein tämän, jotta seuraava 33-vuotias, yksivuotias tai kuukauden ikäinen ei olisi enää 'melkein', kertoo Olivia.

Koji-koira tuo iloa ja lohtua Olivian elämään.
Koji-koira tuo iloa ja lohtua Olivian elämään.

Kliininen tutkimus

Kliininen tutkimus on ihmisillä tehtävää lääketieteellistä tutkimusta. Tutkimukseen ryhdytään, kun perustutkimuksessa on tehty jokin löydös, jonka merkitys ihmiselle halutaan selvittää, tai kun potilastyössä on kohdattu jokin yleinen kliininen ongelma. Ihmiseen kohdistuvassa tutkimuksessa kajotaan ihmisen yksityisyyteen, joten se on eettisesti hyvin herkkä asia. Siksi tutkimuseettinen pohdinta onkin olennainen osa kliinistä tutkimusta aina suunnitteluvaiheesta tutkimustulosten julkaisemiseen saakka.

Lähde: Duodecim

Akuutti leukemia

Akuutti leukemia on syöpäsairaus, jossa pahanlaatuiseksi muuntunut verisolun esiaste alkaa jakaantua ja käyttäytyä poikkeavasti. Leukemiasoluja kertyy luuytimeen ja yleensä myös vereen. Syöpäsoluja on usein myös imusolmukkeissa, pernassa ja joskus myös keskushermostossa. Akuutti leukemia todetaan Suomessa vuosittain noin 250–300 aikuisella. Ikääntyminen lisää riskiä sairastua akuuttiin leukemiaan siten, että 75-vuotiaalla riski on lähes kymmenkertainen noin 40-vuotiaaseen verrattuna.

Akuuttien leukemioiden päätyyppejä ovat akuutti myelooinen leukemia (AML) ja akuutti lymfaattinen leukemia (ALL). Aikuisilla noin 80 % akuuteista leukemioista on myelooisia.

Lähde: Duodecim