Noora Karma vaipui epätoivoon – kivulias vaiva piinaa

Noora Karma vaipui epätoivoon – kivulias vaiva piinaa

Mentalisti kaipaa apua terveysongelmaansa.

Mentalistina tunnettu tv-persoona Noora Karma, 49, on avautunut terveyshuolistaan.

Noora hymyilee julkaisemassaan Instagram-kuvassa aurinkolasit silmillään. Kourassa kuplii tuopillinen olutta ja taustalla hehkuu aurinkoinen rantamaisema. 

Kuva on kuitenkin jo vanha, sillä tällä hetkellä Nooran käsi ei taivu tuopin pidikkeeksi.

– Minulla on siipi maassa (suruhymiö) En ole päässyt urheilemaan normisti, padeliin tai salille, sillä tämä viheliäinen ”pieni vaiva” ei poistu, eli tenniskyynärpää. Mm. Kuvassa oleva ääriasento olisi tällähetkellä aivan mahdoton, Noora harmittelee.

Terveyskirjasto kertoo tenniskyynärpään tarkoittavan olkaluun nivelnastaan kiinnittyvien jänteiden rasituksesta johtuvaa kiputilaa.

Puristusvoima voi olla heikentynyt ja kyynärnivelen ojennus tuottaa kipua. Kipu voi tuntua erittäin pienessäkin rasituksessa, esimerkiksi kahvikuppia nostaessa.

Apua taikurista?

Noora on taistellut vaivansa kanssa jo tovin ja testannut kaikki mahdolliset poppaskonstit, mutta mikään ei ole silti tuonut apua tilanteeseen.

– Tuet, siteet & kaikenmaailman kylmähoidot & voiteet kokeiltu.Voiko pliiz joku hieroja, tietäjä tai taikuri hävittää tän pois ennenkun kun musta tulee liian ärhäkkä?

Julkaisun kommenttikentässä Nooraa neuvotaan tukeutumaan muun muassa osteopatiaan tai esimerkiksi spa-hoitoihin.

Noora on tullut viime vuosien saatossa tutuksi televisiokatsojille muun muassa Myyrä- ja Tähdet tähdet -ohjelmista. Viime syksynä hän taisteli voitosta suositussa Petolliset-sarjassa.

Tällä hetkellä Noora majailee perheineen Sipoossa, mutta aiemmin perhe on asustellut myös esimerkiksi Espanjassa. Noora meni naimisiin Juha-miehensä kanssa vuonna 2023. Hänellä on kaksi lasta edellisestä suhteestaan.