Linda Manuellan synnytyksellä ikävä seuraus

Linda Manuellan synnytyksellä ikävä seuraus

Lindan harmillinen tilanne on vaikuttanut jo hänen treenaamiseensa.

Fitnessvaikuttaja Linda Manuella, 30, on joutunut havahtumaan ikävään tilanteeseen.

Arkistovideolla räppäri Williamin vankilatuomiosta:

Linda ja hänen räppäripuolisonsa William, oikealta nimeltään Ville Virtanen, 28, saivat esikoislapsensa viime vuoden lokakuussa. Näin ollen parin vauva on tällä hetkellä noin kolmen kuukauden ikäinen.

Linda on jakanut otteita vauva-arjestaan sosiaalisessa mediassa ja kertonut seuraajilleen avoimesti kuulumisia uuden elämäntilanteen keskeltä. Treenaamisesta elantonsa tienaava Linda on päässyt myös jälleen käsiksi urheilun pariin. Kaikki ei ole kuitenkaan mennyt täysin suunnitelmien mukaan.

Linda istuu parkissa seisovan autonsa kyydissä ja kertoo somevideolla muun muassa huonosta olostaan.

– Treeni tehty. Mulla tuli vähän paha olo tuossa treenin aikana. Musta tuntuu, että mulla tuli eilen hieronnan jälkeen ihan sika paha olo. Musta tuntuu, että olen ollut niin jumissa, että kun kuona-aineet lähtivät liikkeelle, Linda kertoilee kameralle.

– En ole varmaan elämässäni ollut näin jumissa. Synnytyksen jälkeen menin heti tosi jumiin, että mulle on tullut selkään sellaisia kramppeja, kun olen ollut niin jumissa.

Lindan mukaan hieronta kyllä auttoi, mutta huono olo vaivasi häntä silti. Hänellä on kertomansa mukaan ollut aina ongelmia selkänsä kanssa. Keskittymistä selän huoltoon on näin ollen lisättävä.

Linda ja William kertoivat lokakuussa synnytyksen sujuneen hyvin. Tuore äiti paljasti vauvan syntyneen sektiolla, mutta muita yksityiskohtia hän ei halunnut paljastaa. 

Imetyksen suhteen Linda kertoi kuitenkin avoimesti haasteistaan.

– Ei oo ollut helppoa tai itsestäänselvää mulle, vaikka oonkin alusta asti halunnut imettää. Just eilen tuli kauhee itku mulla kun tuntui että epäonnistuu, mutta en aijo luovuttaa! Paljon pumppailua ja tilaamista edelleen, mutta joka päivä sujuu paremmin, hän totesi tuolloin.