Laulaja Evelinalta ikävä uutinen

Laulaja kertoo somessa ikävän tiedon faneille.
Laulaja Evelina (oik. Eveliina Tammenlaakso), 29, kertoo ikäviä uutisia faneilleen somessa.
Evelina sanoo olevansa sairastunut, jonka vuoksi hän on tehnyt päätöksen ja perunut keikkansa.
Laulajalla olisi ollut tänään esiintyminen Baltic Princess -laivalla. Hän ilmoittaa peruuntumisesta Instagram-tilinsä tarinassa, joka on nähtävillä vuorokauden ajan sen julkaisusta.
– Hei tyypit. Synkin mielin joudun kertomaan, että huominen laivakeikka on sairastumisen takia peruttu, hän aloittaa.
– Vaik tiiän, etten näin kuumeisena pysty antaa teille kunnon show'ta, mua harmittaa tosi paljon.
Turaaja löytyi
Evelina odotti kovasti vuoden viimeistä keikkaansa. Onneksi tilalle on löydetty korvaava artisti Jaakko Kulta.
Laulaja toivottaa kaikille kivaa iltaa, joulukuuta ja tulevaa viikonloppua.
– Pitäkää itsestänne huolta! hän toivottelee vielä lopuksi.
Evelina tuli alun perin tutuksi Voice of Finland -laulukisan ensimmäiseltä kaudelta (2012).
Laulajalta on ilmestynyt uran varrella hittejä kuten Sireenit (2016), Kylmii väreitä (2017), Tornado (2017), Sun vika (2018) sekä Sydän sulaa (2022).
