Laulaja Emma Salokoskella todettiin harvinainen sairaus – näin hän voi nyt

Laulaja Emma Salokoskella todettiin harvinainen sairaus – näin hän voi nyt

Veden alla -hitistään tunnettu tähti kamppailee oireiden kanssa etenkin työssään.

Laulaja Emma Salokoskella, 48, todettiin loppuvuodesta 2022 väsymysoireyhtymä, joka on harvinainen sairaus.

Video: Tähdet, tähdet -ohjelmassa mukana oleva Ramses II kertoo hitistään.

Terveyskirjaston mukaan sen syitä ei tunneta ja muutenkin sairaus on vaikeasti tutkittava. Lisäksi sen diagnosointi vaatii aikaa.

Väsymysoireyhtymässä pienetkin ponnistelut voivat aíheuttaa uupumusta. 

– Kamppailen sen kanssa eniten työelämässä.

Emma kertoo Seiskalle, että hän selvisi alkuvuoden Tähdet, tähdet -kuvauksista ihmeen kaupalla.

– Pystyin hoitamaan sen "innostushuurujen" ja ketodieetin voimalla.

Emmalla on aina välillä muitakin terveydellisiä haasteita. Hänelle tulee helposti flunssa, joka kestää kauan. Samalla menee myös ääni.

– En ole siksi pystynyt käymään laulutunneilla säännöllisesti, koska aina tulee joku tauti. 

Selätti masennuksen

Laulaja menee eteenpäin päivä kerraallaan. Hänellä on taustaa myös masennuksen kanssa.

– Niiden selkä taittui tuossa neljänkympin jälkeen. Jotain tapahtui. Siihen voivät varmasti liittyä monet, kuten hermostolliset tai hormonaaliset asiat.

Alkuvuonna purkitetun Tähdet, tähdet -kuvausprojektin lisäksi Emma on työstänyt uutta musiikkia. – Erityisesti yksi kisassa esittämäni kappale sai minut syttymään sille, että tekisin spektaakkelimaista ja dramaattista tyyliä, Emma paljastaa.
Alkuvuonna purkitetun Tähdet, tähdet -kuvausprojektin lisäksi Emma on työstänyt uutta musiikkia. – Erityisesti yksi kisassa esittämäni kappale sai minut syttymään sille, että tekisin spektaakkelimaista ja dramaattista tyyliä, Emma paljastaa.

Yhtä kaikki, neljäänkymmeneen ikävuoteen saakka Emma oli kokenut elämän haasteelliseksi, mutta nyt se on hauskaa.

– Ei ole juurikaan ollut enää masennuskausia. Se on normaalia, että välillä potuttaa. Tavallinen arki tuntuu aivan ihmeelliseltä, ja jokainen hyvä päivä tuntuu ihan juhlalta.

Iän myötä Emman persoonakin on muuttunut pehmeämmäki. Nuorempana hän oli tiukkapipo ja tosikko, jopa neuroottinen.

– Olen nykyään iloisempi, kevyempi ja heittäytyvämpi.

Pitkä ura

Emma on ollut uransa aikana monissa yhtyeissä laulamassa ja julkaissut musiikkia esimerkiksi Ilmiliekki Quartetin, Maria Ylipään ja jazzorkesteri UMOn, Quintessence-yhtyeen sekä Emma Salokoski Ensemblen kanssa.

Laulaja palkittiin vuonna 2006 vuoden naissolistin Emma-palkinnolla. Vuonna 2008 ilmestyi Emma Salokoski Ensemblen toinen levy Veden alla

– Biisin suosio nousi vähän viiveellä ja hiipien, ennen kuin se räjähti, laulaja muistelee.