Karut kuvat: Akne piinaa suosittua somevaikuttajaa

Karut kuvat: Akne piinaa suosittua somevaikuttajaa

Sita kertoo asian vaikuttaneen hänen hyvinvointiinsa.

Sita Salminen on supersuosittu somevaikuttaja – mutta myös kalenterikuningatar.

32-vuotias Sita on nimittäin julkaissut kolme kalenteria, joita mainostetaan ”täydellisinä arjen hallintaan niin työssä, opinnoissa kuin vapaa-ajalla.”

Kalentereista löytyy muun muassa tarroja.

Sita on ollut kalentereidensa lisäksi esillä myös muun muassa Selviytyjät Suomi -kilpailurealityn 9. tuotantokaudella.

Malesiassa kuvatussa kilpailussa Sita sijoittui lopulta hopealle eli toiseksi, kun voiton vei radiokanava Loopin hunajapupu Mia Haataja.

Sita Salminen on hurmannut myös TTK:ssa.
Sita Salminen on hurmannut myös TTK:ssa.

Monille tuttu ihotauti

Kaiken positiivisen lisäksi Sita on tunnettu rohkeista ulostuloistaan, joissa hän ei säästele itseään.

Torstaina hän jakoi ihonhoitoon liittyvän pitkän julkaisun usean kuvan kera Instagramissa.

Aiheena oli monille tuttu ihotauti nimeltään akne.

Nuorempana mulla on ollu aina suht normaali iho. Finnejä tuli ja meni, mutta 2016 aikoihin mulla alko yhtäkkiä 24-vuotiaana akne. En hakeutunu heti lääkärille, mikä harmittaa jälkikäteen, koska iho ehti mennä tosi kipeään kuntoon, Sita aloittaa pitkän perkauksen.

Sita on supersuosittu somevaikuttaja.
Sita on supersuosittu somevaikuttaja.

"Isoja paiseita"

Hän kertoo syöneensä tuolloin antibioottikuurin ja saaneensa käyttöönsä Avitcid-lääkevoiteen.

Taistelu aknea vastaan oli voitettu, mutta sotaa ei.

Yhdessä ne tehosi ihan kivasti akneen – hetkellisesti, sillä tulehdus jäi. Välillä akne on ollu hetken vähän rauhallisempi, mutta lääkevoiteen jatkuvasta käytöstä huolimatta isoja paiseita on tullu.

Sita avaa myös tuntemuksiaan, joita lääkkeet ovat aiheuttaneet.

Aineissa pahinta mulle on jäljet ja arvet. Mua ei hävetä finnit naamassa, mutta mun paiseet menee niin syvälle, että paranemisessa kestää kuukausia(!!) – ja senkin jälkeen punaisen jäljen kohdalle jää kuoppamainen arpi.

"Ikuinen arpikuoppa poskeen"

Hän kertoo myös olevansa kiitollinen, että hänen tapauksessaan akne on ”suht lievä”, ja samalla hän lähettää myötätuntoa niille, joilla tilanne on aknen suhteen pahempi.

Yhtä kaikki, asia on vaikuttanut Sitan hyvinvointiin.

Joka päivä etsin paiseiden alkuja ihosta, jotta ehtisin estää niiden kasvamisen lääkevoiteella. Kun paise kuitenkin yleensä aina muodostuu, tunnen jatkuvasti pettymystä ja ahdistusta siitä, että taas mulle tulee uusi, ikuinen arpikuoppa poskeen. (Ja samalla yritän jatkuvasti sanoa itelleni, että tsemppaa nyt vähän – jotkut elää sodan keskellä, ja sie murehdit tällaista asiaa 😶).

Spironolactone sekoitti kuukautiskierron

Nyt Sita on tehnyt muutoksen, sillä hän on päättänyt kokeilla lääkevoiteiden sijaan isotretinoiini-kuuria.

Olo on tosi helpottunu jo ennen kuin oon ees aloittanu; melkein 10 vuoden tuskailun jälkeen saan tän vihdoin pois 😮💨.

Sita lupaa 132 000 seuraajalleen Instagramissa pitävänsä heidät kartalla ”fiiliksistään”, kun kuuri on alkanut.

Kunnon somevaikuttajan tapaan hän muistaa myös osallistaa seuraajiaan.

Saa jakaa omia kokemuksia ja vinkkejä kommenteissa – sekä purkaa sydäntä, jos oma akne vituttaa 😆❤️.

Lopuksi hän kertoo lopettaneensa erään lääkekokeilun Selviytyjien takia, sillä kyseinen Spironolactone oli myös sekoittanut hänen kuukautiskiertonsa.