Jukka Haapalainen ja vaimo kantavat erikoista geeniä

Jukka Haapalainen ja vaimo kantavat erikoista geeniä
Yökylässä Maria Veitola. Jukka Haapalainen, Sirpa-Suutari-Jääskö, Maria Veitola

Tanssitaiteilijat Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö kertovat Maria Veitolalle erikoisesta perimästään.

Maria Veitola vierailee Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa torstaina 15.2. televisioitavassa jaksossa Jukka Haapalaisen ja Sirpa Suutari-Jääskön kakkoskodissa.

Maria ihmettelee ohjelmassa, miten Jukka ja Sirpa ovat onnistuneet luomaan menestyksekkään uran tanssin parissa ulkomailla. Sekä Jukka että Sirpa muuttivat nuorina Lontooseen opiskelemaan tanssia. He ryhtyivät yhdessä toteuttamaan unelmaa kansainvälisestä tanssijanurasta.

Sirpa kertoo ohjelmassa olleensa nuorena vannoutunut oululainen ja ajatelleensa, ettei ikinä lähtisi Oulusta pois. Hän ei uskonut aluksi tarpeeksi unelmaansa. Sitten kuvioihin astui Jukka.

- Meillä jotenkin klikkasi. Me uskottiin niin paljon, että me vaan tehdään, Sirpa analysoi unelman toteuttamisen ensiaskeleita.

Jukka Haapalainen: Tästä syystä Aira Samulin eli pitkän elämän

Yksi asia johti toiseen ja lopulta pari niitti kansainvälistä menestystä kilpatanssiparketeilla. Sirpa uskoo, että menestysreseptinä on ollut eteenpäin katsominen ja systemaattinen työskentely päämääriä kohti.

Maria äimistelee ohjelmassa, miten rohkeita Sirpa ja Jukka ovat olleet haaveidensa toteuttamisessa.

Jukka puuttuu puheeseen ja kertoo, kuinka pariskunnalle on tehty geenitutkimus, jonka perusteella kaksikko kantaa "selviytyjägeeniä". Jukka ei muista tutkimuksen tai sen tehneen tahon nimeä.

- Selviytyjägeeni. Joku viisas on osannut tutkia asian. Se tarkoittaa sitä, että jos tulee vastoinkäymisiä, niistä pääsee yli. Pystyy korjaamaan jonkun iskun kehoon ja mieleen. Perkaa sen ulos itsestään ja jatkaa eteenpäin, Jukka taustoittaa ja jatkaa:

- Meillä molemmilla on tällainen geeni, Jukka summaa.

Jukka toteaa ohjelmassa Marialle, että kertoo mielellään lisää tutkimuksesta ja selviytyjägeenistä. Kuitenkaan ohjelmaan päätyneessä materiaalissa pureuduta tämän tarkemmin aiheeseen.

Yökylässä Maria Veitola MTV3:lla torstaisin klo 21.