Jestas! Jättimuodonmuutoksen tehnyt Eveliina Uosukainen paljastaa: Näin hän onnistui

Jestas! Jättimuodonmuutoksen tehnyt Eveliina Uosukainen paljastaa: Näin hän onnistui

Ennen ja jälkeen -kuvat puhuvat puolestaan.

Kun huikean muodonmuutoksen tehnyt hyvinvointivalmentaja Eveliina Uosukainen lähti 10 vuotta sitten tekemään elämäntapamuutosta, hän keskittyi vain ulkoisiin tuloksiin.

– Halusin näyttää paremmalta ja lähdin hinnalla millä hyvänsä tavoittelemaan sitä – kaikki nautinnot elämästä pois karsien, hän kertoo Seiskalle.

Video: Even vinkit hyvinvoinnin lisäämiseksi arjessa.

– Lopputulemana se kyllä johti tuloksiin, mutta pian palasin jo vanhoihin tapoihin. Muutos ei ollut pysyvää, koska tavat, jolla tuloksiini pääsin, eivät olleet miellyttäviä.

Puolitoista vuotta sitten Eveliina aloitti nykyisen hyvinvointimatkansa kohti elämänsä parasta kuntoa, mutta uudella asenteella. Hän halusi tällä kertaa tehdä muutokset arkeensa nautinnollisella tavalla, välttäen aiemman jojoilun.

Eveliina sanoo aina asiakkailleenkin, että uudet tavat pitää luoda sellaisiksi, että niistä ja kehitysmatkasta nauttii.

– Se on isoin oivallukseni; tehdä muutos ilo ja nautinto edellä.

Tämä tapa tuotti tulosta ja kuvat muodonmuutoksesta puhuvat puolestaan.

Kirjan kirjoittamisen aikana Eveliina huomasi, että tärkeää on pysähtyä. Kaikkea aikaa ei tarvitse käyttää tekemiseen tai muiden kanssa olemiseen. – Uskalla ottaa aikaa yksin itsellesi. Silloin pääset yhteyteen tunteittesi ja ajatustesi kanssa.

Lukee saunassa

Monet eivät nykyään lue tai ehdi lukemaan kirjoja, mutta tällä viikolla 365 – Hyvinvoiva elämä -kirjan julkaisseella Evellä on mielenkiintoinen ratkaisu siihen.

– Käyn saunassa lähes päivittäin, joten olen ottanut jonkun kirjan mukaan saunaan. Samalla kun istuskelee paikoillaan, saa luettua itse asiassa enemmänkin kuin yhden tai kaksi sivua!

– Lähdin ratkaisemaan ongelmaa oman kirjani kohdalla siten, että aloin tekemään tosi lyhyitä lukuja. Näin kirjaan on helppoa löytää pari minuuttia päivässä lukea sivu tai kaksi.

Vasemmalla Eveliina puolitoista vuotta sitten, ja oikealla nykyään. Täysi elämänmuutos ei ole tuntunut Evestä oudolta tai vieraalta. – Olen luonut arjestani sellaista, että se tuo minulle iloa ja nautintoa.

Seuraajat ihmeissään

Eveltä on kysytty paljon, eivätkö kirjat mene pilalle kuumassa ja kosteassa tilassa.

– Mielestäni se menee ennemmin pilalle kaapissa lojuessaan, missä se jää lukematta. Hyvän lukupaikan löytäminen ja kirjan ulkomuodon kärsiminen on parempi, kuin että se jäisi kokonaan vaille käyttöä.

– Jos haluaa suojella kirjaa, voi ensin lukea hetken ja sitten heittää löylyt, mutta olen tykännyt tehdä molempia samaan aikaan. Yleensä otan mukaani pikkupyyhkeen, johon voi kuivata hikisiä käsiään, jotteivat kaikki hikipisarat valu kirjalle, Eve vinkkaa.