Hurjan muodonmuutoksen tehnyt BB-Roope paljastaa: Peruin tuhansien eurojen operaation

Hurjan muodonmuutoksen tehnyt BB-Roope paljastaa: Peruin tuhansien eurojen operaation

Roope huomasi peiliin katsoessaan, ettei tarvitse moista toimenpidettä.

Vuoden 2020 Big Brotherista tutuksi tullutta Roope Niemeä, 25, ei ole tunnistaa tv-ajoilta. Roope kertoo Seiskalle karistaneensa vuoden 2023 aikana kaikkiaan 30 kiloa. Ajatus elämänmuutokseen lähti uudenvuodenlupauksesta. Roope jätti nikotiinituotteiden käytön kuin seinään.

– Ensimmäiset viikot olivat hirveitä vieroitusoireiden vuoksi. Kun selvisin siitä, tuli sellainen olo, että tähän voisi lisätä vielä jotain muutakin.

Helmikuussa kuvioihin astui nikotiinittomuuden lisäksi liikunta. Roope osti salikortin ja ryhtyi hikoilemaan juoksumatolla.

– Salille meno oli ihan kamalaa. Ajattelin, ettei siitä tule yhtään mitään. Edelleen minun on sanottava, ettei sinne lähteminen ole mukavaa. Mutta treenin jälkeinen olo on ihan parasta ja palkitsee tosi paljon.

Roope sanoo, ettei hän ole käyttänyt minkäänlaisia oikopolkuja.

– Ruoka, liikunta ja uni – eikä mitään muuta. Pidän huolta ruokailu- ja unirytmistä sekä muistan myös levätä pari päivää viikossa.

Lue lisää: BB-Roope karisti 30 kiloa – ärsyyntyi vihjailuista

Roope on huomannut, että häntä kuunnellaan nyt aivan eri tavalla kuin aiemmin. – On ollut outoa ja pysäyttävää huomata se. Ennen tuntui, ettei minua oteta vakavasti, hän pohdiskelee.
Roope on huomannut, että häntä kuunnellaan nyt aivan eri tavalla kuin aiemmin. – On ollut outoa ja pysäyttävää huomata se. Ennen tuntui, ettei minua oteta vakavasti, hän pohdiskelee.

Perui leikkauksen

Entinen BB-tähti kuitenkin myöntää yhden asian.

– Olin jo kyllä varannut yhden leikkauksen, uskokaa tai älkää. Kävin konsultoinnissa gynekomastiaan eli miesten rintaleikkaukseen, ja olin jopa jo varannut siihen operaatioon ajan. Halusin eroon rasvasta. Leikkausaika olisi ollut viime syksynä.

Roope huomasi kuitenkin peiliin katsoessaan, ettei tarvitse moista toimenpidettä.

– Eihän minulla olisi ollut mitään järkeä laittaa monta tonnia sellaiseen leikkaukseen, jota en enää edes tarvinnut. Olin tehnyt kaiken työn itse salilla. Äitiä olisi pitänyt uskoa, sillä hän sanoi alusta asti, että minun pitäisi vain katsoa, kuinka pitkälle pelkällä liikunnalla pääsee.

Mikä muodonmuutos! Big Brotherista tutun Roope Niemen uusi ilme ällistyttää

Roope ei ole aloittanut mitään erikoisia dieettejä tai trendiurheilulajeja. Tavallisella, terveellisellä ruualla ja säännöllisellä liikunnalla pääsee pitkälle. Hän on ollut kasvissyöjä pitkään.
Roope ei ole aloittanut mitään erikoisia dieettejä tai trendiurheilulajeja. Tavallisella, terveellisellä ruualla ja säännöllisellä liikunnalla pääsee pitkälle. Hän on ollut kasvissyöjä pitkään.

Kehut hämmensivät

Muodonmuutoksen myötä Roope alkoi saada kehuja ulkopuolisilta, mikä tuntui aluksi todella hämmentävältä.

– Sain viestejä, että ”oot niin kuuma” ja ”haluaisin nähä sut ilman paitaa”. Katsoin niitä, että apua! Olenhan minäkin saanut julkisuuden myötä vastaanottaa vaikka millaisia viestejä, mutten koskaan tuollaisia, Roope nauraa.

Roope painottaa, ettei motivaatio hänen elämäntapamuutokseensa ole tullut missään vaiheessa muualta kuin hänestä itsestään.

– Millään muulla ei loppujen lopuksi ole väliä kuin sillä, että on onnellinen omana itsenään ja omassa kehossaan.

Tällä hetkellä Roope haaveilee, että voisi tänä vuonna juosta maratonin.