Heidi Foxell: Taas vastoinkäymisiä

Heidi Foxell: Taas vastoinkäymisiä

Hyvinkään joukkoammuskelussa 12 vuotta sitten hyvin vaikeasti haavoittunut Heidi kertoo terveydestään suorin sanoin.

Yliluonnollista sinnikkyyttä osoittanut Heidi Foxell kertoo Instagram-tarinassaan munuaissairauksiin erikoistuneen lääkärin eli nefrologin antamat uutiset.

Arkistovideo: Heidi esittelee kaksi iloista pikkukoiraansa

Ne ei nyt ollut kauheen positiiviset, Heidi kirjoittaa.

Keskiviikkona (2.7.) iltapäivällä Instagramista poistuvassa tarinassaan Heidi jatkaa pitkää perinnettään kertoa avoimen koruttomasti mutta myös kauhistelematta terveysuutisensa.

Tällä kertaa kiva yllätys on ollut esimerkiksi se, että Heidi sai nefrologille peruutusajan mukavan ajoissa.

Tuloksissa kuitenkin paljastui, että proteiiniin pääsy virtsaan on nelinkertaistunut keväästä. Heidi kertoo myös, että tavallaan hänen munuaisensa "ovat paskana", ja että asialle ei voi oikein mitään.

Normaalisti ihmisellä munuaiset päästävät proteiinia virtsaan vain hyvin pieniä määriä, puhutaan gramman kymmenyksestä tai alle. Heidillä kuitenkin määrä oli noussut kolmesta kokonaisesta grammasta 12:een.

Se tarkoittaa massiivista proteinuriaa, jolla on hyvin vakavia seurauksia.

Tila saattaa jopa vaatia sairaalahoitoa, jotta se ei kehity munuaisten vajaatoiminnan kautta pahimmillaan hengenvaaralliseksi. Esimerkiksi tulehdukset, veritulppariski ja "helpoimmillaan" kova uupumus ovat vaarana.

Heidi näyttää kuitenkin tottuneen ottamaan vastan huonoja uutisia, ja hän jaksaa puhua niistä kannustavaan ja rauhalliseen sävyyn.

Toivotaan et tää johtui siitä viime infektiosta. Toivotaan et tilanne paranee kun alan syödä isommalla annoksella yhtä lääkettä.

Vaikka yllä on lueteltu massiivisen proteiiniurian tietokirjatietojen mukaisia mahdollisia seurauksia, Heidi itse kertoo realistisesti nykytilanteestaan.

Mun munuaisen arvo oli kuitenkin normaali joten ei tässä nyt oo sillee hätää, hän lopettaa kasvot peruslukemilla.