Hannele Lauri sai lääkäriltä shokkiuutisen

Hannele Lauri sai lääkäriltä shokkiuutisen

Hannele Laurin sunnuntaisten 72-vuotispäivien odotukseen tuli hurja käänne.

Näyttelijälegenda Hannele " Hanna" Lauri, 71, viettää syntymäpäivää tänä kesänä erityisen kiitollisena. Kotona Nurmijärvellä Hanna istuu kotipihallaan ja antaa sateen ropista katokseen. 

Pitkät yöunet ja rento aamu jatkuu aamiaisen harkitsemisella puolilta päivin. Kiire ei ole minnekään. Hanna on oppinut sanomaan ei, ja moni työtarjous on tullut hylättyä. Elokuvarooli on toki tulossa jälleen tulevaisuudessa. 

Hannele oli vielä alta seitsemänkymppinen, kun 70 on vain numero -elokuva tehtiin ja julkaistiin 2021. Nyt mittariin tulee 72 vuotta sunnuntaina, heinäkuun 21. päivä.

Kultainen Venla elämäntyöstä oli yksi viime vuosien koskettavia kohokohtia.
Kultainen Venla elämäntyöstä oli yksi viime vuosien koskettavia kohokohtia.

– Onhan se vain numero, mutta se on helvetin iso numero! Ajatella mikä ikä. Ja päässähän se ei tunnu. Olen yhtä lapsellinen ja hullu kuin ennenkin, Hannele pamauttaa ja repeää tuttuun käheään nauruun.

– Mutta näin se on, että jos aamulla ei mitään paikkaa kolota, niin on kuollut, Hanna linjaa ja palaa taannoisen tilanteeseen jossa leikinlasku oli kaukana.

Lääkärikäynti pysäytti

Hanna vannoo lääkärikäyntien ja tutkimusten nimiin, jotta ikäviä yllätyksiä ei tule. Viimeisin käynti merkitsi piinaviikkojen alkamista.

– Lääkäri sanoi, että toimisi väärin jos ei määräisi minua jatkotutkimuksiin. Keuhkot olivat ok, mutta äänihuulissa näytti olevan jotakin huolestuttavaa. Siinä oli kuulema 50/50 mahdollisuus, että kyseessä oisi jotain vakavaa, Hanna kertaa.

Lääkärikäynti säikäytti Hannan kunnolla.
Lääkärikäynti säikäytti Hannan kunnolla.

Muutaman viikon odotuksen jälkeen Hanna oli menossa ottamaan koepalaa ja ymmärrettävästi monet eri mahdollisuudet tuloksesta painoivat mieltä.

– Sitten lääkäri totesi, että eihän täällä ole mitään mistä ottaa koepalaa. Ja heti perään, että ei hän ainakaan tiedä syöpää joka yhtäkkiä pienenisi. Se oli helpotus.

Lopputuloksena oli se, että näyttelijälegenda saa jatkaa arkeaan ilman akuutteja terveysuhkia.

Konjakki katkolla

Syntymäpäiväänsä Hanna aikoo juhlia ainakin pienimuotoisesti.

– Jos nyt ensin lapset ja lapsenlapset kylään ja sitten katsotaan siitä eteenpäin, Hannele miettii.

Nurmijärven kodissa Venlalle seuraa pitää Jussi.
Nurmijärven kodissa Venlalle seuraa pitää Jussi.

Nurmijärven rauhasta tulee lähdettyä yhä harvemmin minnekään ja Hanna herää huomaamaan, että on käytännössä lopettanut lähes kokonaan alkoholin käytön. Edes aikaisempaa lempijuomaa, konjakkia, ei ole tullut maisteltua vuosiin.

– Ei vaan ole tehnyt mieli. No, jos ystäväni tulee kylään, niin eiköhän me viiniä oteta!