Anita Hirvonen joutui sairaalaan – tämä asiasta tiedetään

Anita joutui perumaan tulevan keikkansa sairastumisen vuoksi.
Iskelmätähti Anita Hirvonen joutui sairauslomalle, ja joutuu perumaan tulevan keikkansa.
Anitan oli määrä esiintyä perjantaina 19.6. The 50’s Summer Festivaleilla.
Tapahtuman tuottajan Aronin 17.6. julkaiseman facebook-tiedotteen mukaan Anita joutuu kuitenkin perumaan esiintymisensä sairastumisen vuoksi. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
Joutui sairaalahoitoon
Tiedotteessa kerrotaan Anitan joutuneen viikonloppua vasten sairaalaan.
Tarkempaa kuvausta sairastumisesta ei tiedotteessa kerrota, mutta sen mukaan Anita kotiutettiin sairaalahoidosta maanantaina (16.6.).
– Anita pahoittelee tapahtunutta, hän oli kovasti odottanut tätä tilaisuutta ja olisi mielellään ollut siinä mukana, mutta terveydentila ei nyt jättänyt muuta mahdollisuutta, tiedotteessa kerrotaan.
Anitan tuuraajaksi tapahtumaan kerrotaan saapuvan laulajatähti Eino Grön.

Paluu estradille
60-luvulta asti esiintynyt Anita on rakastettu iskelmätähti, joka muistetaan muun muassa kappaleestaan Ei itketä lauantaina.
Iltalehden mukaan jo pidemmän aikaa terveysongelmista kärsinyt Anita on pitänyt viimevuosina hiljaisempaa profiilia, kunnes marraskuussa 2024 Anita hyppäsi yllätykseksi taas lavalle kansallisteatterin Toivola Talk -tapahtumassa.