Alma Hätösen uskomaton muodonmuutos – taustalla hurja työ

Alma Hätösen uskomaton muodonmuutos – taustalla hurja työ

Radiojuontajan salitreenit ovat saaneet aikaan näkyviä tuloksia.

Radio Suomella juontava Alma Hätönen esittelee uskomatonta saavutustaan.

Video: Alma Seiskan haastattelussa.

Tuoreessa kuvassa poseeraava Alma on tehnyt hurjan työn, joka on saanut aikaan kokonaisvaltaisen muutoksen hänen elämässään.

Alma kertoi jo viime joulukuussa Seiskalle, että hänelle ovat erityisen tärkeitä nykyään hyvä yöuni ja liikunta. Sen vuoksi hän ei juurikaan mielellään valvo myöhään, vaan ottaa rauhallisemmin. Hyvinvointi on hänen elämässään etusijalla ja hän pitää siitä kiinni.

Nyt Alma kertoo tuloksistaan. Hän sanoo treenanneensa tavoitteellisesti jo kahden ja puolen vuoden ajan.

Julkaisin tän kuvan tänään stooriin saatesanoilla, että 2,5 vuoden melko tavoitteellinen treenaaminen alkaa näkyä. Enkä todella tajunnut, kuinka valtavaa kiinnostusta tämä aiheutti! Kysymyksiä tuli niin paljon, että päätin vastailla tässä yleisesti niihin, Alma pohjustaa.

Purki traumaa salilla

Alma sanoo aloittaneensa kuntosalitreenit siskonsa kuoleman jälkeen. Treenit toimivat hänelle selviytymiskeinona. Ne auttoivat häntä purkamaan kehossa ollutta traumaa. 

Mun kunto silloin oli huono ja lähdettiin rakentamaan aika nollista. Ekan vuoden keskityinkin vaan rutiinien luomiseen.

Alma teki harjoittelua johdonmukaisesti ja voimat alkoivat kasvaa. Tämän talven flunssat tosin ovat tulleet treenien väliin, mutta niiden jälkeen hän on päässyt jatkamaan rutiiniaan ja ylläpitämään voimatasoaan.

Näin hän onnistui

Alma sanoo julkaisussaan, että pyrkii treenaamaan jopa neljästä kuuteen kertaa viikossa. Se sisältää muun muassa kehonhuoltoa, HIIT-reeniä, kehonpainotreeniä, voimaharjoittelua sekä kahvakuulatreeniä.

Ruokavalioon Alma sanoo panostaneensa kunnolla vasta puolen vuoden ajan. Hän on varmistanut, että keholla on riittävästi polttoainetta.

Sillä on ollut valtava merkitys palautumiseen ja uneen ja sitä kautta suoraan lihas- ja voimatasojen kasvuun. Uni onkin yks niistä asioista, joista en tingi. Ruuan suhteen oon kuitenkin rento, sallin herkut ja satunnaisen alkoholin, mutta pyrin siihen, että ruoka arjessa on oikeasti ravintorikasta. Kaloreita en laske vaan annoksen värejä, hän valottaa periaatteitaan.

Lempeyttä keholle

Alma haluaa vinkata muille muutoksesta haaveileville, ettei lähde poistamaan vaan lisää asioita, kuten kasviksia lautaselle, lisää unta tai lisää kävelyä. Hän uskoo vastaavanlaisten tekojen kantavan pitkälle. Lopuksi Alma kannustaa päivityksessään lempeyteen omaa kehoa kohtaan.

–  Kohtele sitä kuin se olisi sun elämän suurin rakkaus. Koska sitähän se on, Alma muistuttaa lopuksi.

Tällä hetkellä Alma opiskelee radiotyön ohella fysioterapeutiksi.

Alta näet tuoreen kuvan. Mikäli upotus ei toimi, näet kuvan täältä.