Alisa Ranta-aho vähensi alkoholinkäyttöään ja huomasi heti muutoksen

Sometähti kertoo juoneensa aiemmin 1-2 lasia punaviiniä silloin tällöin.
Suomen täydelliset venäläisnaiset -tv-ohjelmassakin nähty mediapersoona Alisa Ranta-aho kertoo vähentäneensä alkoholinkäyttöään.
Huolestuttavan patin taannoin rinnastaan löytänyt Alisa Ranta-aho kertoo uusista elintavoistaan. Alisa kertoo vähentäneensä merkittävästi alkoholinkäyttöään.
– Kuluneeseen kuukauteen on sisältynyt paljon ystäviä, hieman itsensä hemmottelua ja uuden lifestylen omaksumista. Vaikka kuukauteen on mahtunut muutamat ihanat juhlat, oli tammikuu mulla uuden elämäntavan omaksumista, hän kirjoittaa somessa ja jatkaa:
– Ennen lasillinen punaviiniä silloin tällöin kotona iltaisin on tuntunut kovin viattomalta. Tammikuussa rajoitin alkoholinkäyttöä todella paljon, lukuunottamatta parit ystävien kolmekymppis-juhlat.
Alisa Ranta-ahon huoli rinnastaan: "Epäiltiin ensin kasvainta"
Alisa kertoo avoimesti huomanneensa, että jo lasillisella tai parilla on yhteys alakuloisuuteen.
– En ollut aiemmin tajunnut kuinka 1-2 lasillista punaviiniä silloin tällöin on vaikuttanut mun henkiseen vointiin. Nyt vasta kun olen rajoittanut alkoholin käytön vain tärkeisiin ja erikoisiin tapahtumiin, huomaan että tietynlainen alakulo on ollut täysin poissa koko tammikuun.
– Ahdistus ja alakulo, joista aiemmin olin ajoittain kärsinyt on kokonaan poissa. En ollut edes tajunnut että tämä on ollut suora seuraus alkoholista, jopa pienistä annoksista.
Alisa Ranta-aho kävi rinnan paksuneulanäytteessä: "Siellä mä itkin"
Positiivisia muutoksia
Olo on nykyisin virkeä jo aamusta ja urheiluun kaunotar on saanut uutta puhtia.
– Nyt olen ollut todella energinen, liikkunut ihan älyttömästi, kokeillut uusia lajeja, kuten salsaa ja bachataa! Joka aamu olo on virkeä, iloinen, energinen ja tuntuu että maailma on mahdollisuuksia täynnä. Luovuus kukoistaa.
Alisa onkin päättänyt jatkavansa samoilla linjoilla.
– Innolla jatkan uutta elämäntyyliä. Ihan absolutistiksi en toistaiseksi ala, mutta tämä uusi lifestyle tuntuu niin mahtavalta, että ehdottomasti pidän siitä kiinni.
Alisa Ranta-aho sai rinnan koepalan tulokset: "Luojan kiitos"
Epämääräinen patti rinnassa
Alisalla on ollut viime aikoina myös huoli rinnasta löytäneestä patista, jota sometähti onkin käynyt näyttämässä lääkäreille. Magneettikuvausten jälkeen Alisa kävi myös rinnan paksuneulanäytteessä. Tulokset olivat huojentavia, kun lopulta niistä selvisi, että kyse oli arpikudoksesta eikä kasvaimesta.
Alisan rintoja on plastiikkakirurgin vastaanotolla aiemmin sekä suurennettu, että myöhemmin pienennetty ja vaihdettu implanttien paikkaa.
– Tää oli valtava helpotus! Luultavasti syksyllä leikataan se möykky sieltä pois, mutta nyt voi olla hyvin mielin, hän totesi tulokset saatuaan.