54-vuotias isä laihtui 82 kiloa 17 kuukaudessa!
Mark painoi lähes 190 kiloa ja oli menettää työpaikkansa lihavuutensa vuoksi.
Englantilainen Mark Spurr, 54, painoi pahimmillaan lähes 190 kiloa. Hän oli vaarassa menettää työnsä, kun ei enää mahtunut virkapukuunsa kuuluvaan puukonkestävään liiviin. Nyt hän on laihtunut 82 kiloa, saanut tyypin 2 diabeteksensa hallintaan ja sanoo, että Mounjaro-lääke antoi hänelle elämän takaisin.
Apua ei tullut julkiselta puolelta
Mark alkoi lihoa jo nuorena. Viime vuosina paino nousi hallitsemattomasti, erityisesti äidin kuoleman jälkeen vuonna 2014.
– Ruoka oli minulle selviytymiskeino. Kävin laihdutusryhmissä, mutta paino vain jojoili, Mark kertoo.
Käänne tuli, kun työnantaja varoitti, että työpaikka maahanmuuttokeskuksessa oli vaarassa. Painoindeksi oli 57, ja jo kävely parkkipaikalta työpaikalle oli tuskaa. Työterveys määräsi pudottamaan vähintään 38 kiloa, jotta hän voisi jatkaa työssään.
Mark jäi sairauslomalle ja pyysi lääkäriltään apua, mutta turhaan.
– Olin polvillani ja itkin. Minulle sanottiin vain, etten täytä kriteerejä lihavuuslääkitykseen. Se mursi minut, Mark sanoo.
Uusi alku yksityishoidon avulla
Kun apua ei löytynyt julkiselta sektorilta, Mark päätti kokeilla Mounjaroa yksityisesti. Hän aloitti 2,5 mg annoksella. Jo ensimmäisellä viikolla paino laski 4 kiloa. Hän vaihtoi roskaruoan kanaan, riisiin ja munasalaattiin ja laihtui jatkossa noin 1–1,5 kiloa viikossa.
Hän arvioi käyttäneensä hoitoon noin 4 000 euroa, mutta säästäneensä samalla tuhansia euroja entisiin ruokailutottumuksiinsa verrattuna. Ennen hoitoa päivittäinen ruokavalio koostui makkaravoileivistä, pasteijoista, kakuista ja noutoruoasta.
Huima muutos
17 kuukaudessa Mark laihtui 82 kiloa ja kavensi vyötäröään 46 senttimetriä. Verensokeri ja verenpaine normalisoituivat, ja diabeteksen lääkehoito voitiin lopettaa.
– Lääkärini sanoi, ettei minulla ole enää tyypin 2 diabetesta. Olen remissiossa Mounjaron ansiosta, Mark kertoo.
Ylimääräinen iho
Mark painaa nyt noin 95 kiloa. Hänellä on 13 kiloa ylimääräistä ihoa, joka aiheuttaa kipuja ja rajoittaa liikkumista. Hän kerää varoja yksityiseen ihonpoistoleikkaukseen.
– Olen ylpeä saavutuksestani. Tämä on ollut elämäni suurin muutos ja ihonpoisto on viimeinen askel kohti uutta minää, Mark sanoo.
Lääkkeen hinta
Mounjaron hinta Suomessa vaihtelee, mutta alkuannos kerran viikossa pistettävälle lääkkeelle on noin 217 euroa kuukaudessa. Kun annosmäärä kasvatetaan, niin hintakin nousee. Kuukausihinta voi olla jopa miltein 600 euroa.
Mounjaro-valmiste
Sen vaikuttava aine on tirtsepatidi, ja sitä käytetään tyypin 2 diabeteksen hoitoon aikuisille. Mounjaro laskee elimistön sokeritasoa vain silloin, kun sokeritasot ovat korkeat.
Mounjaro-valmistetta käytetään myös lihavuuden ja ylipainon hoitoon aikuisille. Mounjaro vaikuttaa ruokahalun säätelyyn, mikä voi auttaa vähentämään syömistä ja laskemaan painoa.
Mounjaro-valmistetta käytetään yhdessä ruokavalion ja liikunnan kanssa painonpudotukseen ja apuna painonhallinnassa aikuisille, joilla
- painoindeksi on vähintään 30 kg/m² (lihavuus) tai
- painoindeksi on vähintään 27 kg/m² mutta alle 30 kg/m² (ylipaino) ja joilla on painoon liittyviä terveysongelmia (kuten diabeteksen esiaste, tyypin 2 diabetes, kohonnut verenpaine, veren poikkeava rasvapitoisuus tai unenaikaisia hengityskatkoksia (obstruktiivinen uniapnea) tai joilla on aiemmin ollut sydänkohtaus, aivohalvaus tai verisuonivaivoja).
lähde: Lääkeinfo