Tältä näyttää Tommy Fräntin aamupala

Yllättävä yhdistelmä ruokkii sekä kehoa että mieltä.
Tv-toimittaja Tommy Fränti esittelee herkullisen näköistä annosta, jolla alottaa päivänsä.
Video: Linnea Vihosen hittikalakeitto.
Ylen uutislähetyksistä tuttu Tommy julkaisi Instagram-kuvan, jossa paljastaa, mitä hän nauttii aamiaiseksi.
Se poikkeaa hurjasti siitä, mitä esimerkiksi Martina Aitolehti taannoin esittelemä aamupala sisältää.
Siinä missä Martina nauttii lohi-avokadoleivistä ja luomukaurapuurosta, Tommy suosii sämpylöitä ja jogurttia – sekä ennen kaikkea kiireettömyyttä.
– Hitaisiin aamuihin kuuluu tummaa kahvia, itse leipaistuja sämpylöitä ja luonnon ihmeitä eli tyrniä, mustaherukkaa ja hunajaa, hän hehkuttaa.
Hunajaa Kreetalta
Sämpylät on siis kotona tehty. Marjat on laitettu jogurtin päälle ja sekaan. Antimet ovat peräisin pääsääntöisesti kotimaasta, mutta Tommylla on aamiaisessaan myös ulkomaan tuliaisia.
– Miten hienoa ravintoa tämä puhdas maamme (ja kreetalaiset kukat ja mehiläiset) tuottaa, hän kirjoittaa.
Mielellekin ravintoa
Eikä siinä vielä kaikki. Kehon lisäksi Tommy ravitsee heti aamusta myös mieltään. Valinta voi hieman jopa yllättää.
– Sielun ravinnoksi tähän kuulaaseen aamuun valitsin Bachin Goldberg-muunnelmat w/ the one and only Glenn Gould.
Suosittu pianisti Glenn Gould kuoli vuonna 1982 ja hänet tunnetaan omintakeisesta tyylistään tulkita Johann Sebastian Bachin teoksia.
Häämatkalla kesällä
Tommy on naimisissa Virpi-rakkaansa kanssa, jonka tapasi vuonna 2023. He ovat viettäneet mieluusti aikaansa myös paljon ulkomailla matkoilla, josta edellä mainittu hunajakin lienee peräisin. Pariskunta teki häämatkansakin kyseiselle Kreikan saarelle elokuussa.
Naimisiin he menivät siviilivihkimisessä Digi- ja väestötietoviraston Rakkausvirastossa viime vuoden marraskuussa.