Maailmankirjat sekaisin! Gordon Ramsayn järkyttävä takinkääntötemppu

Kiistellyimmästä pizzatäytteestä paasannut huippukokki käänsi yllättäen kelkkansa.
Huippukokki Gordon Ramsay teki järkyttävän takinkääntötempun.
Video: Julkkisten lempi-irtokarkit.
Gordon nimittäin vaihtoi mielipidetään kenties yhdestä maailman kiistellyimmästä asiasta.
Kyseenalaisena pidetty pizzatäyte on saanut jalansijaa nyt myös Gordonin elämässä.
Vai semmoista peliä!
Huippukokki paljastaa tuoreessa Instagram-julkaisussaan, että suostuu syömään pizzansa ananaksella.
Julkaisu osuu otolliseen ajankohtaan, sillä tänään (27.6.) vietetään kansainvälistä ananaspäivää.
Gordonin videolla hän saa käteensä pizzalaatikon, jonka kannessa muistutetaan ananaspäivästä.
– Mitä v-, Gordon ehtii aloittaa lauseensa, kunnes se leikataan keskeltä poikki.
Seuraavassa klipissä kokki poseeraakin jo ananasta pullollaan olevan pizzan kanssa.
Pyörsi päätöksensä
Videolla nähdään myös lyhyt klippi, joka on kuvattu elokuussa 2022. Gordon paasasi tuolloin Tiktok-videollaan siitä, kuinka ananas ei kuulu missään nimessä pizzaan.
Hän on kuuluttanut asiaa myös X-palvelussa jo vuosia sitten. Maailmankirjat ovatkin nyt sekaisin, sillä tänä päivänä Gordonille ilmeisesti maistuukin keltainen herkkuhedelmä – tai tarkemmin luokiteltuna trooppinen epähedelmä.
– Ehkä en vihaa ananaksia niin paljon 👀 Hyvää kansallista ananaspäivää, Gordon kuuluttaa julkaisun ohessa.