Erikoinen kuvio Riikka Purran perheestä paljastui!

Erikoinen kuvio Riikka Purran perheestä paljastui!

Purran perheessä pyöräytetään pirtelöt.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) jättää Instagram-tilillään politiikan minimiin ja keskittyy muihin sisältöihin. Tyypillisesti Riikka jakaa sisältöä koirastaan ja terveellisistä syömisistään.

Video: Riikka Purran jouluiset mehut

Maanantaina Riikka julkaisi sometilillään värikästä sisältöä. Hän valisti someseuraajiaan siitä, millaisista ainesosista hänen aamupalapirtelönsä valmistuu.

Riikan pirtelöön upposi omassa pihassa kasvaneita nokkosia sekä vuohenputkea. Kaupan antimista juomaan päätyi mansikoita, banaania ja avokadoa.

Riikka jakoi Instagramin tarinoihinsa kuvan tehosekoittimen kannusta, jonne hän oli lisännyt pirtelön ainesosat. Kannussa näkyy mitta-asteikko ja kuvan perusteella siihen mahtuu kaksi litraa juomaa.

– Tuollainen satsi neljälle hengelle. Muut kolme syövät muutakin kuin tätä, Riikka taustoitti.

– Minulle suurin annos eli puolet tuosta (litra), Riikka summasi.

Hän ei avannut päivityksessään sitä, miksi hän itse rohmuaa satsista puolet. Muille perheenjäsenille jää siis litra kolmeen pekkaan jaettavaksi.

Riikalla on kaksi poikaa. Edellisessa liitossa saatu poika on täysi-ikäinen. Nuorempi poika on teini-ikäinen ja hänen isänsä on Riikan nykyinen puoliso, Länsiväylä-lehden uutispäällikkö Mikko Välimaa.  Mikolla on myös edellisessä liitossa syntynyt poika.

Ravintoaineet syynissä

Riikka jakoi Instagramin tarinoihinsa myös kuvan valmiista aamupirtelöstään. Lopputulos muistutti väriltään hieman tummempaa hernekeittoa.

Kuvan saatetekstissä Riikka kertoo, että hän laittaa omaan litran juomaansa vielä höysteeksi hamppurouhetta ja chiansiemeniä.

Riikka on vakuuttunut siitä, että juoma on varsinainen terveyspommi.

– Pelkästään tässä aamusmuutissani tulee 16 grammaa proteiinia, 46 % päivän raudantarpeesta, 100 % kalsiumintarpeesta, 150 % C-vitskusta, yli 100 % magnesiumista, 140 % kuiduntarpeesta, kolminkertaisesti omega-3:a, Riikka kiteyttää.

Hän myöntää päivityksessään ettei aina laskeskele aamupalansa ravintoarvoja.

– Mutta nyt toukokuussa vähän tsekkailen saanteja, Riikka toteaa.

Riikka on jakanut sometilillään vinkkejä erilaisten pirtelöiden tekemiseen.