Vesa Keskinen sai tuomion törkeästä rattijuopumuksesta – isot sakot
Vesa Keskinen tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja päiväsakkoihin.
Liikemies Vesa Keskinen on saanut tänään torstaina 23.7. tuomion törkeästä rattijuopumuksesta. Keskinen ajoi 11.11.2025 Alavudella autoa 1,23 promillen humalassa. Törkeän rattijuopumuksen raja on 1,2 promillea.
Video: Keskinen pakeni kohua Brasiliaan
Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi Keskisen 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 20 päiväsakkoon. Keskisen tuloilla se tarkoittaa 13 280 euroa.
Lisäksi Keskisen tulee maksaa 80 euron rikosurhimaksu ja 134 euroa päihdetutkimuskustannukset valtiolle.
Keskinen tunnusti rattijuopumuksen. Tuomio ei kuitenkaan ole vielä lainvoimainen.
Toinen syyte peruttiin
Keskistä syytettiin alunperin myös huumausaineen käyttörikoksesta. Sen hän kiisti.
Keskisen mukaan syyte liittyi siihen, että hän oli saanut pari päivää aiemmin Diapam -lääkettä tukemaan nukkumista sairaalassa ollessaan.
Diatsepaami -lääkeainetta oli näkynyt vielä verikokeessa, joka otettiin rattikäryn jälkeen.
Syyttäjä perui syytteen huumausaineen käyttörikoksesta sen jälkeen, kun Keskinen toimitti vastauksensa ja todistelua asiassa, tuomiosta selviää.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
"Olisi saanut jäädä tekemättä"
Keskinen kommentoi syytettään Seiskalle toukokuussa.
– Tyhmä teko. Olisin yhtä hyvin voinut kävellä sen matkan.
– Olisi kyllä saanut jäädä tekemättä.
Mies sanoi Seiskalle myös suoran mielipiteensä poliisin toiminnasta.
– Haluan sanoa sen, että olen ollut erittäin vaikuttunut suomalaisen poliisin asiallisuudesta ja hienotunteisuudesta.