Tuomio tuli! Redrama kärähti huumesienistä

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus katsoi tuomiossaan räppärin syyllistyneen doping- ja huumerikoksiin.
Räppäri Redrama, oikealta nimeltään Lasse Mellberg, 46, on tuomittu huumausaine- ja dopingrikoksista viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus antoi tuomionsa maanantaina.
Huumerikoksen osalta Redraman syytettiin laittomasti maahantuoneen huumesieniä Hollannista. Syytteen mukaan kyseessä oli 145 grammaa Psilosybe-sieniä, jotka räppäri oli tilannut postitse kotiinsa.
Dopingrikoksia oli kaksi. Toisessa tapauksessa räppärin syytettiin tilanneen Hong Kongista 160 kappaletta dopingaineeksi luokiteltavaa klomifeenia tabletteina. Intiasta taas oli tilattu 360 kappaletta samaa ainetta sisältäneitä tabletteja.
Kaikki edellä mainitut lähetykset jäivät Tullin haaviin. Huumesieniä Redrama tilasi toukokuussa 2022, dopingtabletit toukokuussa 2023.

Tuomarin nuija heilahti
Redrama oli tunnustanut syyllisyytensä huumerikokseen, mutta dopingrikosten osalta hän kiisti syytteen. Hän tunnusti kyllä menetelleensä teonkuvauksessa kerrotuin tavoin, mutta räppärin mukaan kyse oli enintään lievistä tekomuodoista.
Käräjäoikeus katsoi räppärin syyllistyneen syyttäjän esittämiin rikoksiin ja lätkäisi rangaistukseksi viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion. Lisäksi Redrama määrätään suorittamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksu.
Tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siihen voi hakea muutosta valittamalla hovioikeuteen tai ennakkopäätösvalituksella korkeimmalta oikeudelta.