TIS-Tonin ex-rakas Meiju Koskela kommentoi murhaepäilyä: "Sitä tyhmempiä ihmiset on..."

Meijun entinen poikaystävä vangittiin epäiltynä murhasta.
Temptation Island Suomen viidennellä kaudella nähtiin sinkkuna Toni Varpelaide, 27, ja varattuna Meiju Koskela, 32. Pari aloitti vauhdikkaan ja ajoittain väkivaltaisen suhteen Meijun erottua puolisostaan, jonka kanssa osallistui sarjaan.
Parisuhteen aikana Toni pahoinpiteli Meijua, ja hänet tuomittiin pahoinpitelyistä viime vuoden kesäkuussa. Meiju toi tuolloin ilmi myös sen, että he ovat eronneet lopullisesti. Toni on oikeuden mukaan tuomittu viiden viime vuoden aikana ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Toni määrättiin vangittavaksi murhasta epäiltynä eilen torstaina (19.10.).
TIS-Toni vangittiin murhasta epäiltynä
Vaikka Meijun ja Tonin erosta on kulunut jo aikaa, on Meijukin tullut vedetyksi mukaan soppaan. Hän julkaisi Instagram-tarinoissaan kirjoituksen, jossa kertoo etenkin henkilöiden, jotka eivät seuraa häntä, vetäneen tilanteesta erikoisia johtopäätöksiä.
- Mitä rankempia juttuja käsitellään, sitä tyhmempiä ihmiset on käsitellessään niitä, hän kirjoittaa.
Meiju toteaa heti kirjoituksensa alussa, ettei tiedä mitään asioista, joihin ei ole osallinen, eikä näe velvollisuudekseen jakaa niitä.
– Suuri huoli (lähinnä mua seuraamattomilla) on se, että haikailen entisiä suhteitani. En oo teille velkaa yhtään mitään ja pääset estoille jos edes tällaista vihjaat, Meiju kirjoittaa.
Hän täräyttää suoraan, että estää henkilöt, jotka tällaista vihjaavat.
- On absurdi ajatus että tää olis juttu mikä mulla on mielessä nyt, hän tilittää.
Hän kiittää omia seuraajiaan etenkin lämpimistä viesteistä, joita hän on saanut koskien läheisensä eilistä menehtymistä. Sen jälkeen hän palaa suoraan palautteeseensa tilannetta spekuloiville henkilöille.
Meiju kertoo kokevansa typeränä sen, että joutuu avoimesti tiedottamaan, ettei liity entistä kumppaniaan koskeviin epäilyihin.
- Juttu ei ole mitenkään sidoksissa muhun, etkä siitä ole tarpeen tehdä mun asiaa, hän kirjoittaa.
Tonin ja Meijun suhdetta puitiin pahoinpitelytuomion aikaan laajasti myös keskustelupalstoilla. Hän vahvisti tuolloin Seiskalle, että suhde jatkui on-off-suhteena vielä ennen oikeudenkäyntiä, sillä väkivaltaisista suhteista voi olla vaikeaa päästää irti.
- Olen oikeudenkäynnin jälkeen prosessoinut omia tunteitani ja saanut selvyyttä sen asian suhteen, että hän ei ole minulle se oikea ihminen, hän vakuutti Seiskalle tämän vuoden helmikuussa.
TIS-Tonin pahoinpitelemä Meiju Koskela: "Hän on vieläkin minulle rakas henkilö"