Takavuosien talk show -tähti Simo Rantalainen todisti aitiopaikalta, kuinka nainen mestattiin Saudi-Arabiassa: ”Hän oli niin rauhallinen”

Takavuosien talk show -tähti Simo Rantalainen todisti aitiopaikalta, kuinka nainen mestattiin Saudi-Arabiassa: ”Hän oli niin rauhallinen”

– Ei siellä jäänyt kenellekään epäselväksi, mitkä siellä ovat maan lait, kertoo Saudi-Arabiassa pyörinyt Simo Rantalainen.

Simo Rantalainen, 62, oli 1990-luvun puolivälissä Suomen puhutuimpia journalisteja. Yleisradion urheilutoimittajakurssin käynyt Mainostelevision urheilu-uutisten juontaja löi läpi Jari Sarasvuon kanssa keskusteluohjelmassa Hyvät, pahat ja rumat.

Veronmaksajien keskuudessa valtavasti kohinaa herättänyttä talk show'ta esitettiin Kolmoskanavalla ja MTV3:lla vuosina 1992–1997. Ohjelma oli ehtinyt pyöriä vuoden päivät, kun Simo teki siviilielämässään peliliikkeen: hän kääntyi islaminuskoon.

Uutuuskirjassa Simo siellä jossain (Reuna Publishing) kerrotaan, kuinka Simon lääkärinä työskennellyt Risto-isä sai töitä Saudi-Arabiasta. Maa tuli tutuksi Simollekin, joka on tunnettu 2000-luvun alusta nimellä Mujahed bin Risto Faisal.

– Olen viettänyt paljon aikaa Saudi-Arabiassa ja käynyt siellä monesti. Ensimmäisen kerran 1989, Persianlehden sodassa sotakirjeenvaihtajana 1991 ja senkin jälkeen vielä useamman kerran, Simo sanoo Seiskalle uutuuskirjansa julkaisun kynnyksellä.

Simo Rantalainen muistelee elämäänsä uutuuskirjassa Simo siellä jossain (Reuna Publishing).
Simo Rantalainen muistelee elämäänsä uutuuskirjassa Simo siellä jossain (Reuna Publishing).

Aitiopaikat mestaukselle

Erityisesti yksi tapaus on syöpynyt Simon mieliin. Hän palaa muistoissaan vuoteen 1995, jolloin todisti omin silmin mestausta Saudi-Arabian pääkaupungissa Riadissa.

– Tämä tapahtui Riadin päämoskeijan isolla aukiolla. Se oli virallinen näytäntö, johon meille länsimaisille työntekijöille järjestettiin oikein aitiopaikat, Simo muistelee.

– Mestattavaksi tuotiin pakistanilainen huumekuriiri. Se nainen oli ilmeisesti doubattu jotenkin, kun hän oli niin rauhallinen.

Saudi-Arabian pääkaupunki Riad kuvattuna auringonlaskun aikaan keväällä 2021.
Saudi-Arabian pääkaupunki Riad kuvattuna auringonlaskun aikaan keväällä 2021.

Yhdellä iskulla

Naisen jälkeen mestauslavalle asteli kuulemma ilmestys, jota Simo kuvailee tyylilleen uskollisesti varsin värikkäin sanankääntein:

– Paikalle saapui helvetin ruma ja rokonarpinen, varmasti 210-senttinen pyöveli, jolla oli vielä kultahampaat. Muistan ne hyvin, Simo sanoo.

– Siinä luettiin heti rukouksia ja lueteltiin tämän naisen syntejä. Sitten näytettiin, miten sharia-laki toimii. Pyöveli otti miekan tupesta ja löi sillä yhdellä iskulla naisen pään poikki. Siinä mielessä hän oli kyllä ammattimies.

Moskeija Saudi-Arabian Jeddassa. Kuvituskuva.
Moskeija Saudi-Arabian Jeddassa. Kuvituskuva.

Syöpyi mieliin

Silmänräpäyksessä kaikki oli ohi. Simon muistikuvien mukaan maastokuvioisiin univormuihin sonnustautuneet naissotilaat käärivät mestatun ruumiin mattoihin.

– Sen jälkeen meidät kaikki hätisteltiin pois ja se oli siinä. He olivat vain, että tämmöistä tänään. Mutta hei, maassa maan tavalla.

– Ei siellä jäänyt kenellekään ulkomaalaiselle työntekijälle epäselväksi, mitkä siellä ovat maan lait. Se oli kyllä itsellenikin sellainen kokemus, ettei se hevin mielistä unohdu. Ei varmaan koskaan, vaan muistan sen ikuisesti.

Lue lisää Simo Rantalaisesta torstaina ilmestyvästä Seiskasta!

Simo Rantalaisen uutuuskirja Simo siellä jossain ilmestyy 6. lokakuuta.

Simo Rantalainen eli Mujahed bin Risto Faisal kääntyi 1990-luvun alussa islaminuskoon ja puhuu nykyään myös arabiaa. – En sujuvasti, mutta olen sitä jonkin verran opiskellut.
Simo Rantalainen eli Mujahed bin Risto Faisal kääntyi 1990-luvun alussa islaminuskoon ja puhuu nykyään myös arabiaa. – En sujuvasti, mutta olen sitä jonkin verran opiskellut.