Syyttäjä: Sampo Loiri uhkaili pään irrottamisella ja parvekkeelta heittämisellä

Syyttäjän mukaan uhri pääsi pakenemaan kodistaan vasta kun Loiri nukahti.
Sampo Loiri, 29, asteli tiistaina rauhassa Helsingin oikeustaloon vastaamaan rikossyytteisiin, joiden uhrina oli 32-vuotias nainen.
Video: Sampo Loiri saapui käräjille:
Nainen istui sermin takana, joten hänellä ja Sampolla ei ollut näköyhteyttä.
Syyttäjän mukaan tapahtumat alkoivat 24.-25.1.2022 uhrin kotona.
Syyttäjän mukaan osapuolet olivat seurustelukumppaneita ja tapahtumat alkoivat asianomistajan yksityisasunnosta.
Syyttäjä kertoi, että Sampo oli hermostunut ja hänelle ja kumppanille oli syntynyt riitaa.
Sampo oli vaatinut nähdä naisen viestejä ja alkanut sitten agressiiviseksi. Sampo oli uhannut muun muassa tappamisella. Tapahtumat ovat kestäneet aamuun saakka, syyttäjä kertoi.
Syyttäjän mukaan Loiri oli uhannut naista monin eri tavoin väkivallalla ja tappamalla.
– Hän uhkasi vääntää niskat nurin, pään irti potkaisemalla ja parvekkeelta alas heittämisellä, syyttäjä kertoi.
Syyttäjän mukaan nainen pääsi pakenemaan asunnosta rappukäytävään ja yritti saada apua.
– Loiri on mennyt hänen peräänsä, hän on ottanut kiinni ja kantanut väkisin asuntoon, syyttäjä kertoi.
Pakeni äitinsä luokse
Syyttäjän mukaan Sampo oli istuttanut naista kahden tunnin ajan tuolilla, pitäen voimakkaasti hartioista kiinni.
Tilanteen yhteydessä Sampo on ottanut puhelimen ja kieltäytynyt antamasta sitä takaisin.
– Loiri on mennyt aamuyöllä nukkumaan ja asianomistaja on uskaltanut poistua asunnosta vasta sen jälkeen. Hän on mennyt viereiseen Alepaan ja pyytänyt henkilökuntaa soittamaan taksin, jolla oli mennyt äitinsä luokse. Myöhemmin hän on soittanut hätäkeskukseen. Hän on palannut asunnolle poliisin kanssa, jolloin Loiri oli jo poistunut, syyttäjä kertoi.
Sampo Loirin avustaja kiisti syytteet.
