Suomalainen suosikkiartisti joutuu vankilaan – raiskasi naisen Jamaikalla

Varoitus: Tämä juttu sisältää osin järkyttävää materiaalia. Artisti oli hovioikeuden mukaan raiskannut naisen Jamaikalla vuonna 2019.
Seiska uutisoi vuonna 2022 dancehall-artisti MEGA-Ertsi eli Eero-Lauri Aleksi Korholan, 33, raiskaustuomiosta.
Korhola tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa raiskauksesta, ja hän sai rikoksesta kaksi vuotta ja neljä kuukautta vankeutta. Korhola kiisti syyllistyneensä rikokseen.
Korhola valitti käräjäoikeuden tuomiosta Helsingin hovioikeuteen.
Hovioikeuden käsittely pidettiin 12-13.2.2024. Korhola oli vaatinut, että syyte hylätään ja että hänet vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta. Lisäksi hän oli vaatinut, että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.
Korholan valituksesta ilmeni, että hän kyseenalaisti asianomistajan motiivia rikosilmoituksen tekemisen suhteen.
– Asianomistaja oli tehnyt rikosilmoituksen Korholasta, joka oli julkisuuden henkilö, mahdollisesti sen vuoksi, että asianomistaja oli kokenut tulleensa torjutuksi myöhemmin Korholan taholta.
– Korholan asema julkisuuden henkilönä teki hänestä erityisen haavoittuvaisen kaikenlaisille ahdistelusyytöksille, Korholan valituksessa mainittiin.
Syyttäjä ja asianomistaja olivat vaatineet, että Korholan valitus hylätään.
Tästä on kyse
Hovioikeuden mukaan rikos oli tapahtunut Jamaikalla vuonna 2019. Korhola ja asianomistaja olivat erään illan aikana nauttineet alkoholia ja käyttäneet kannabista.
Saman yön aikana he tekivät toisilleen yhteisymmärryksessä seksuaalisia tekoja maatessaan samassa sängyssä.
Nainen nukahti ja havahtui myöhemmin Korholan toimintaan. Artisti raotti hänen pakaroitaan ja tiedusteli suostumusta anaaliyhdyntään. Uhri ei vastannut tähän mitään.
Korhola jatkoi toimintaansa ja aloitti anaaliyhdynnän pitämällä naista taas lanteista kiinni. Uhri kiskaisi lopulta itsensä irti ja löi Korholaa.
Korhola oli vielä myöhemmin ottanut naista niskasta kiinni ja yrittänyt työntää naisen päätä hänen haaraväliään kohti. Uhri kiskaisi taas itsensä irti Korholan otteesta.
Vielä seuraavana aamuna Korhola oli uudelleen ollut suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä uhrin kanssa pitäen häntä taas kiinni lanteista. Uhri ilmoitti Korholalle, ettei tämä ole hyvä idea. Korhola jatkoi yhdyntää, kunnes uhri toisti sanomansa.

Osa syytteestä hylättiin – tuomio aleni
Hovioikeuden mukaan asianomistajan kertomus oli uskottava. Uskottavuutta lisäsi se, että hän oli lähettänyt viestejä ystävilleen heti raiskauksen jälkeen.
Hovioikeus katsoi, että Korhola oli syyllistynyt raiskaukseen, mutta muutti osittain käräjäoikeuden tuomiota.
Hovioikeus alensi Korholan vankeusrangaistusta kahdella kuukaudella, sillä hovioikeudessa on hylätty verraten vähäinen osa raiskaussyytteestä.
Alun perin syytteessä oli ollut kyse kahdesta suojaamattomasta emätinyhdynnästä, yhdestä anaaliyhdynnästä sekä uhrin pään työntämisestä kohti Korholan haaraväliä.
Hovioikeuden mukaan yhden emätinyhdynnän osalta syyte ei saanut tukea muusta kuin asianomistajan kertomuksesta, joten siltä osin syyte hylättiin selvittämättömänä.
Mediajulkisuus ei vaikuttanut tuomioon
Korhola oli myös vaatinut, että rangaistusta alennettaisiin, sillä hänen tuomiostaan uutisoitiin mediassa. Korholan mukaan hän oli menettänyt kaikki tulonhankkimismahdollisuutensa ja hänen uransa muusikkona oli "käytännössä päättynyt tämän rikosasian vuoksi".
Hovioikeus kuitenkin katsoi, että asiassa esittämä selvitys ei osoittanut, että tapauksen saama mediajulkisuus on ollut poikkeuksellisen suurta tai leimaavaa suhteessa rikoksen vakavuuteen, tai että julkisuus olisi ollut rikokseen nähden epäasianmukaista taikka odottamatonta, joten asiaa ei huomioitu rangaistusseuraamuksessa.
Oikeudenkäynneistä jättilasku
Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden määräämien vahingonkorvausten määrää, eli Korhola joutuu maksamaan asianomistajalle yhteensä yli 15 000 euron vahingonkorvaukset kärsimyksestä, kivusta, ansionmenetyksistä ja terapiakuluista.
Korhola joutuu myös korvaamaan asianomistajan asianajajan yli 4 700 euron laskun hovioikeuden käsittelyn osalta, sekä vielä asianomistajan käräjäoikeuden oikeudenkäyntikulut yli 7 200 euron edestä.
Korholan avustajan lasku pistettiin valtion piikkiin Korholan taloudellisesta tilanteesta johtuen.
Korhola velvoitettiin korvaamaan valtiolle todistelukustannukset 160,90 euroa.
Hovioikeus ratkaisi asian kolmen hovioikeudenneuvoksen kokoonpanossa. Ratkaisu oli yksimielinen. Tuomio annettiin 31.5.2024.
Tuomio ei ole lainvoimainen, sillä muutosta hovioikeuden ratkaisuun voi hakea korkeimmalta oikeudelta, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan.