Sofia Virta itki ja kiroili oikeudessa – "Pidin kulissia yllä"

Ex-mies kertoi oikeudessa lähes päinvastaisen tarinan parin suhteesta sekä eron jälkeisistä tapahtumista.
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja hänen miehensä Atte Ailio ovat asianomistajina törkeässä kunnianloukkausjutussa.
Videolla Sofia Virta kommentoi Seiskalle ex-miehensä nostamia pahoinpitelysyytteitä
Syytteessä on ex-mies siskoineen ja ex-miehen uusi puoliso. Ex-mies on saanut raskaimman syytteen törkeästä kunnianloukkauksesta, siskoa ja naisystävää syytetään perusmuotoisesta kunnianloukkauksesta.
Syytteiden taustalla on vastapuolen reagointi Sofia Virran julkisiin lausuntoihin. He esittivät puoluepomosta väitteitä, joissa Sofian kerrottiin muun muassa valehdelleen, olleen väkivaltainen, manipuloiva, ja lisäksi hänen väitettiin vieraannuttavan parin yhteistä lasta isästään.
Asianomistajat kiistivät kaikki syytteessä esitetyt rikokset. Asiaa käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa kahden päivän ajan keskiviikkona (4.6.) ja torstaina (5.6.).
Kuuleminen keskeytettiin
Istunnon alussa Sofia kertasi parisuhteen päättymistä sekä sitä, miksi hän sai yhteisen lapsen yksinhuoltajuuden. Istunnon aikana Sofia purskahti itkuun.
– Tää on kestänyt ihan v*tun pitkään, hän perusteli, ja viittasi eron jälkimaininkeihin.
Sofia kertasi muun muassa tilanteita, jotka johtivat hänen ex-miehensä pahoinpitelytuomioon.
Sofian kuuleminen jouduttiin keskeyttämään useita kertoja.
"Tyhjensi pankkitilin"
Sofia kertoi ex-miehensä tehneen hänestä lukuisia eri rikosilmoituksia, muun muassa pahoinpitelystä ja petoksesta.
– Ja hän oli se, joka suhteen loputtua tyhjensi yhteisen pankkitilimme ja minä maksan hänen velkojaan vieläkin ja pitkään, Sofia totesi.
Hän myös kuvaili, kuinka syytteessä olevien henkilöiden sähköpostiviestit ja Youtube-videot ovat vaikuttaneet häneen.
– Totta kai sillä on pyritty vaikuttamaan minuun vahingollisesti, ajattelin jopa vetäytyväni vaalikampanjasta pois näiden vuoksi.
Kiisti väkivaltaisuuden
Sofialta kysyttiin myös väitteistä, joiden mukaan hän on väkivaltainen. Ennen vastaustaan hän oli pitkään hiljaa.
– Niin. En todellakaan ole ollut.
– En ole ollut väkivaltainen, tästähän on syyttämättäjättämispäätöksetkin, hän muistutti.
– Ex-mieheni on aina ollut hyvässä kunnossa, eikä minulla olisi ollut mitään mahdollisuutta edes hapettaa häntä fyysisesti.
Yhtenä todisteena salissa esitettiin Sofian ja ex-miehen välistä viestittelyä, jossa Sofia pyysi anteeksi omaa väkivaltaisuuttaan.
– Olen pyytänyt siltä ihmiseltä anteeksi kaikkea, Sofia huokasi ja kiisti edelleen pahoinpitelyn.
Kohunauha todisteena
Yksi vastapuolen todisteista oli nauhoite, jonka ex-mies oli äänittänyt perheriidan yhteydessä. Vastapuolen mukaan nauhoite todisti Sofiasta esitetyt väkivaltaväitteet tosiksi.
– Minkälaista se teidän oma käytös on siinä nauhalla? Voisitteko luonnehtia käytöstänne, vastapuolen juristi tiedusteli Sofialta.
– Siinä on tilanne, jossa minä autan lasta ja jossa toinen ei puhu mistään mitään, Sofia vastasi.
Sofialta kysyttiin myös vuosien takaisesta Instagram-julkaisusta, jossa hän ylisti silloista ex-miestään.
– Kadun, että pidin kulissia yllä, Sofia vastasi.
Ex-mies romahti
Sofian ex-mies kertoi tapahtumista lähes päinvastaisen kertomuksen.
– Lokakuussa 2021 elämäni romahti, kun minulle selvisi, että Sofia Virralla ja parhaalla ystävälläni oli suhde ja se oli ollut heillä jo pitkään, ex-mies kertoi.
Ex-mies kertoi menneensä huonoon kuntoon.
– Yli puoli vuotta meni samassa vuodesohvassa itkien. Ja sitten olen jatkuvasti saanut lukea lehdistä, millainen ihminen olen, ex-mies sanoi ja viittasi Sofian antamiin haastatteluihin parisuhdeväkivallasta.
Vetosi terveyshuoliin
Ex-mies myönsi saaneensa pahoinpitelytuomion, mutta vetosi käräjäoikeuden tapahtumiin ja sen aikaisiin terveyshuoliinsa.
– Minulle sanottiin, että istuntoon on mentävä, vaikka mikä olisi. Sitten oma avustajani ei tullutkaan paikalle ja edustin itseäni erittäin huonossa kunnossa.
– Mutta ette sitten valittanut tuomiosta hoviin, syyttäjä huomautti.
– Olin vuodenvaihteen niin huonossa kunnossa, että valitusaika meni umpeen, hän jatkoi.
Syytetyt perustelivat Sofiasta antamiaan ulostuloja sillä, että ne olivat reaktioita Virran antamiin haastatteluihin.
– En ole todellakaan halunnut Sofia Virralle mitään pahaa, en tietenkään, onhan hän lapseni äiti. Olen vain toivonut, että hän lopettaa mustamaalaamiseni lehdistössä.
Tuomio asiasta annetaan 29.8. klo 13.00.