Seiska seuraa: Jethro Rostedtin veropetos oikeuden käsiteltävänä - Syyttäjä vaatii ehdotonta vankeutta

Jethroa syytetään törkeästä veropetoksesta.
Liikemies Jethro Rostedtia syytetään törkeästä veropetoksesta. Asiaa käsitellään keskiviikkona 10. syyskuuta Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Seiska seuraa istuntoa paikan päällä.
Useita syytteitä ja miljoonavelat
Rostedtia vastaan nostettiin helmikuussa 2024 syytteet kolmesta törkeästä veropetoksesta sekä yhdestä perusmuotoisesta veropetoksesta. Epäillyt rikokset sijoittuvat vuosien 2016-2020 välille ja ne ovat tapahtuneet Turussa.
Asiaa oli määrä käsitellä oikeudessa jo huhtikuussa. Istunto kuitenkin lykkääntyi asianosaisten pyynnöstä. Iltalehti uutisoi tuolloin, että Rostedtilla oli ulosotossa 1,1 miljoonan euron edestä verovelkoja. Kokonaisuudessaan tällä oli ulosotossa yli kolme miljoonaa euroa.
Yllätyskäänne päivä ennen istuntoa
Rostedtia uhkasi jopa vuosien vankeusrangaistus. Lain mukaan törkeästä veropetoksesta voidaan tuomita maksimissaan neljän vuoden vankeuteen. Minimirangaistus on neljä kuukautta vankeutta.
Alkuviikosta tilanteessa kuitenkin tapahtui käänne. Rostedt on tunnustanut rikokset. Näin ollen keskiviikkoinen oikeudenkäynti muuttui tunnustamisoikeudenkäynniksi.

Käräjäoikeudesta todettiin tiistaina (9.9.) Seiskalle, että tieto tunnustamisesta tuli oikeuslaitokselle täytenä yllätyksenä. Asianomainen ilmoitti käräjäoikeuteen aiheesta aiemmin tällä viikolla.
Rostedt saapui oikeustalolle
Rostedt saapui oikeustalolle hyvissä ajoin ennen istunnon alkua. Hän vastaili median kysymyksiin. Rostedt kertoi, että odottaa käsittelyn päättymistä.
– Ei tässä kauaa pitäisi mennä. Avustajan kanssa juttelin, että ehkä parisen tuntia, Rostedt totesi.
– Eihän tämä mikään yllätystunnustus ollut, kyllä ne asiat on myönnetty jo silloin vuosia sitten, hän tokaisi medialle tiistaiseen uutisointiin viitaten.
Istunto alkaa
Asian käsittely alkoi hieman kello 9 jälkeen. Käsittely alkaa syyttäjän puheenvuorolla. Koska asia on kaikille asianomaisille tuttu, päätetään, ettei syytekohtia ole tarpeen käydä yksityiskohtaisesti läpi. Sen sijaan siirrytään nopeasti tuomioesitykseen.
Oikeuden puheenjohtaja varmistaa, ymmärtääkö vastaaja kaikki häneen kohdistuvat syytökset. Rostedt myöntää toimineensa syyttäjän esittämällä tavalla. Hänet siis tullaan tuomitsemaan syyttäjän esittämistä teoista.

Rangaistusvaatimuksen osalta asianomaisilla on erimielisyyttä. Asia jää siis tuomioistuimen harkittavaksi.
Osa veloista maksettu
Asianomistaja toteaa, että syytekohdassa 1 esitetyt verovelat on maksettu.
Verohallinto vaatii Rostedtilta laillisine viivästyskorkoineen reilut 599 238 euroa. Lisäksi Verohallinto vaatii korvattavaksi 500 euron oikeudenkäyntikuluja.
Syyttäjä vaatii ehdotonta rangaistusta
Rostedt on tunnustanut rikokset. Tunnustuksen myötä syyttäjän vaatimukset ovat lieventyneet alkuperäisestä. Rostedtille vaaditaan yhden vuoden ja 10 kuukauden vankeusrangaistusta.
Alle kahden vuoden vankeustuomiot voidaan määrätä ehdollisena. Syyttäjä kuitenkin toteaa vastaajan toiminnan olleen senkaltaista, että tuomio tulisi syyttäjän mukaan asettaa ehdottomana.
Puolustuksen mukaan Rostedtin toiminta ei ole ollut tahallista, vaan kyseessä on ollut tahallisuuden alin aste.
– Rostedtin menettelyä ei kokonaisuutena voida pitää niin moitittavana, että siitä tulisi määrätä ehdotonta vankeutta ehdollisen rangaistuksen sijaan, puolustus toteaa.
Puolustus vaatii tuomion kohtuullistamista
Puolustuksen mukaan asianmukainen rangaistus tunnustetuista rikoksista olisi vuosi ja 10 kuukautta ilman tunnustamista. Tunnustamismenettelyllä puolustus näkee sopivaksi rangaistukseksi noin vuoden ja kolme kuukautta.
Puolustus huomauttaa, ettei Rostedtilla ole aiempaa rikostaustaa. Lisäksi teoissa ei puolustuksen mukaan ole osoitetavissa minkäänlaista suunnitelmallisuutta tai kaavamaista välinpitämättömyyttä. Puolustuksen mukaan rikoksiin liittyvät rahasummat eivät myöskään ole poikkeuksellisen suuria.
Tällaisen tuomion sai
Oikeus totesi, että syyksiluku on tuomioesityksen mukainen. Koska Rostedt on tunnustanut teot, sovelletaan lievennettyä rangaistusasteikkoa.
Rostedt tuomittiin rikoksista yhteiseen vankeusrangaistukseen, jonka pituus määriytyy törkeän veropetoksen rangaistusasteikon pohjalta. Koska vastaaja on toiminnallaan myötävaikuttanut asioiden selvittämiseen on oikeudenmukainen rangaistus käräjäoikeuden mukaan 1 vuosi ja kahdeksan kuukautta vankeutta.
Oikeus toteaa, että rangaistuksen pituus sekä tekojen vakavuus puoltavat ehdotonta rangaistusta. Toisaalta ensikertalaisuus sekä asioihin myötävaikuttaminen puoltavat ehtollista tuomiota. Nämä seikat huomioiden käräjäoikeus katsoo, että rangaistus voidaan määrätä ehdollisena.
Ehdollinen rangaistus ei kuitenkaan yksinään ole riittävä. Sen lisäksi oikeus määrää vastaajalle 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.
Tuomio ei ole lainvoimainen, vaan siitä on vielä mahdollisuus valittaa.