Salkkarit-kaunottaren rikossyyte hylättiin

Salkkarit-kaunottaren rikossyyte hylättiin
Jessica Öystilä paikkasi Jasmin Voutilaista Salatuissa elämissä. 

Käräjäoikeuden mukaan Jessica Öystilä ei syyllistynyt rikokseen.

Salatut elämät- sekä Rantabaari -sarjoista tuttu näyttelijä Jessica Öystilän, 27, syyte järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta on hylätty.

Helsingin käräjäoikeus antoi tuomionsa asiassa 23. toukokuuta. 

Oikeus katsoi, ettei Öystilä syyllistynyt rikokseen. Valtio joutuu korvaamaan Öystilän noin 4 500 euron oikeudenkäyntikulut.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Syytteisiin johtivat heinäkuisen yön tapahtumat vuonna 2022, jolloin Öystilä oli ollut viettämässä iltaa Helsingin Kaivopuistossa.

Jutussa oli kolme muuta vastaajaa, joista yksi oli Öystilän silloinen kumppani. Kaksi järjestyksenvalvojaa olivat jutussa mukana asianomistajien roolissa.

Syytteet tulivat vireille 19. huhtikuuta 2024.

Öystilän silloinen poikaystävä sai pippurisumutteesta

Asianomistajan eli järjestyksenvalvojan mukaan Öystilä oli saapunut ravintola Mattolaiturin terassille ohittaen jonon.

Kun järjestyksenvalvoja oli pyytänyt Öystilää ensin jonon perälle ja lopulta poistumaan, oli Öystilä syyttäjän mukaan vastustellut järjestyksenvalvojaa.

Kun järjestyksenvalvoja oli saanut Öystilän poistettua alueelta, Öystilän silloinen miesystävä oli syytteen mukaan provosoitunut poistamisesta ja käyttäytynyt tilanteessa uhkaavasti järkkäriä kohtaan.

Järjestyksenvalvoja käytti sumutetta rauhoittaakseen uhkaavasti käyttäytyneen poikaystävän.

Arkistokuva Jessica Öystilästä.
Arkistokuva Jessica Öystilästä.

Salkkarit-näyttelijä kiisti syytteen

Öystilä kertoi oikeudessa, että sumutetta päätyi tuulen mukana myös hänen silmiinsä, ja he poistuivat poikaystävän kanssa puhdistamaan silmiään.

Öystilä kiisti asianajajansa välityksellä häntä kohtaan nostetun syytteen

Hän myönsi saapuneensa ravintolan terassille jonottamatta, mutta kiisti syyllistyneensä järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamiseen.

Öystilän mukaan hän oli täysin yhteistyökykyisesti ollut valmis poistumaan terassilta, mutta järkkäri oli tarpeetonta kiinnipitoa käyttämällä ohjannut hänet ulos ravintolan alueelta.

Oikeus: "Tilanne paisui tarpeettoman suureksi"

Oikeudenkäynnin aikana katsottiin videotallenne. Sen perusteella oikeus katsoi järjestyksenvalvojien olleen tilanteessa kiihtyneitä ja käyttäytyneen osin asiattomasti. 

Yleisenä havaintona esitetystä näytöstä käräjäoikeus toteaa, että melko vähästä alkanut tilanne on paisunut tarpeettoman suureksi, tuomiossa mainittiin.

Asiassa oli epäselvyyttä liittyen siihen, oli Öystilälle tarjottu mahdollisuus poistua ravintolasta vai oliko hän jättänyt noudattamatta järjestyksenvalvojien pyyntöä poistua paikalta.

Käräjäoikeuden mukaan järjestyksenvalvojilla oli ollut peruste poistaa Öystilä ravintolan alueelta. 

Järjestyksenvalvojien mukaan Öystilä ja hänen miesystävänsä olivat tilanteesta tuohtuhneina esittäneet jonkinlaisia "vastalauseita". Oikeus piti seikkaa uskottavana.

Tästä syystä syyte hylättiin

Käräjäoikeuden mukaan asianomistajien kertomukset eivät kuitenkaan olleet olennaisesti uskottavampia kuin vastaajien kertomukset. Vastaajien syyllisyydestä jäi siten varteenotettava epäilys.

Yön aikana tapahtui lisää syytteisiin johtaneita tilanteita, mutta niissä Öystilä ei ollut osallisena. 

Ainoastaan yksi vastaaja tuomittiin järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta. Kaikkien muiden vastaajien syytteet hylättiin.