Poliisieksä pelkäsi Sahra Alia: Viritteli skeittilautoja ovelle esteeksi
Rikoskomisario Jukka Kalliomäki kertoi oikeudessa pelänneensä ex-avovaimoaan Sahra Alia niin kovasti, että se vei häneltä yöunet pitkäksi aikaa. Siksi hän vaatii henkisestä kärsimyksestä 500 euron korvausta.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsiteltiin tiistaina (9.6.2026) syytettä, jossa Sahra Alia syytettiin lievästä kavalluksesta.
Videolla Sahra Ali kertoo, miksi oli oikeudessa ilman avustajaa.
Rikosilmoituksen takana oli Sahran ex-avomies, rikoskomisario Jukka Kalliomäki. Kyse oli entisen yhteisen kodin avaimista ja siitä, oliko Sahra ne palauttanut erotessaan poliisimiehestä vai ei.
Pitkään poliisina uran tehnyt Jukka Kalliomäki vaati Sahralta 500 euroa henkisestä kärsimyksestä vedoten pelkotiloihinsa. Syyttäjä hakee Sahralle 10–30 päiväsakkoa.
Sahra itse kiisti syyllisyytensä.
Tapahtumien aikana Jukka seurusteli kohublondina tutuksi tulleen Maisa Torpan kanssa, joka on Sahran ex-ystävä.
Sohvalla Maisa kainalossa
Rikossyytteeseen johtaneet tapahtumat alkoivat syyskuun 30. päivänä vuonna 2024, kun Sahra Ali meni avaimilla sisään ex-avomiehensä asuntoon.
Samalla Sahra yllätti Jukka Kalliomäen ja Maisa Torpan sohvalta, jossa he katselivat televisiota.
Tilanteen jälkeen syntyi sekava episodi, josta on tehty useampia rikosilmoituksia.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsiteltiin tapahtumista seurannut ensimmäistä rikossyytettä, lievää kavallusta.
Lisäksi Sahraa kohtaan on nostettu toinen syyte, yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen. Istuntopäivää tämän osalta ei vielä ole päätetty.
Poliisi vastasi etänä
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden istunto alkoi reilusti myöhässä. Syynä olivat tekniset ongelmat. Ilmeisesti etäyhteyden päässä olleeseen asianomistajaan eli rikoskomisario Jukka Kalliomäkeen ei saatu yhteyttä, ja sen vuoksi istuntosali vaihtui.
Lopulta istunto alkoi, mutta saliin oli järjestetty kuvauskielto, joten rikoskomisariosta ei saatu tuoretta kuvaa.
Sen sijaan mediahuomio kiinnittyi Sahra Aliin, joka edusti itse itseään oikeudessa.
– Syynä tähän on taloudelliset seikat. Avustajan palkkaaminen on kallista, enkä saa oikeusapua koska olen ansiotyössä, Sahra kertoi ennen saliin astumista.
Myös Jukka Kalliomäki edusti itseään.
Sahra toimi kuin ammattijuristi
Istunnon aikana tuli selväksi, että yksi keskisistä kysymyksistä oli se, oliko Sahra palauttanut avaimet Jukalle erohetkellä vai ei. Tästä vallitsi heidän kesken selvä erimielisyys.
Ex-parin suhde oli päättynyt myrskyisästi huhtikuun alussa vuonna 2024. Rikoskomisario jyrisi, ettei Sahra palauttanut asunnon avaimia lukuisista pyynnöistä huolimatta. Todisteeksi syyttäjä esitteli tukun tekstiviestejä, jotka oli koostettu yhteiselle paperille.
Sahra esitti kritiikkiä viestin todistusarvoa kohtaan.
– Päivämäärät puuttuvat, eikä viestiketjua ole osoitettu kokonaan, eli ne on irrotettu asiayhteydestä. Ei siis voida luotettavasti arvioida näiden merkitystä, todistusarvo on rajallinen, Sahra argumentoi.
Salissa näytettiin myös video, jossa näki, kuinka Sahra meni avaimilla asuntoon sisään.
– Ali tuli asuntoon luvatta, kun olin uuden naisystäväni kanssa viettämässä rauhallista koti-iltaa, Kalliomäki pohjusti.
Kalliomäki tarkoitti naisystävällään Maisa Torppaa.
– Pyydän huomiomaan, että kyseessä on video, jonka itse olen toimittanut poliisille, Sahra puolestaan vastasi.
– Olen tullut sinne hakemaan poikani skuuttia, ja tähän minulla oli lupa. Poikani oli soittanut isälleen, että skuutti jäi hänen luokseen. Siihen Kalliomäki vastasi lapselle, että äiti voi sen tulla hakemaan, Sahra kertoi.
– Jos video olisi esitetty täällä kokonaan, niin siitä olisi selvinnyt, miksi olen asunnolla. Olin hakemassa sieltä skuuttia luvan kanssa.
Rikoskomisariolla yhä Sahran tavaroita
Oikeussalissa paljastui raastavia yksityiskohtia ex-pariskunnan suhdekiemuroista. Ex-parilla on yksi yhteinen lapsi.
Sahra kertoi oikeudessa muuttaneensa pois asunnosta huhtikuussa 2024 nopealla aikataululla.
– Sanaharkan vuoksi en saanut kaikkia tavaroitani pois. Sen vuoksi minulta jäin muutto kesken.
Sahran mukaan oli sovittu, että hän käy hakemassa tavaroitaan myöhemmin taloyhtiön varastosta. Siksi hänellä oli vielä tuolloin avaimet hallussaan.
– Mutta kun menin kellariin, huomasin että verkkovaraston lukko oli vaihdettu. Tästä suuttuneena tiputin avaimet Kalliomäen postilaatikkoon.
Eron myötä ex-pari alkoi taistella yhteisen lapsen huoltajuudesta. Jossain vaiheessa eron jälkeen kesällä 2024 Sahran ja Jukan välit lämpenivät, ja he palasivat yhteen. Sahran mukaan hän sai tuolloin avaimet takaisin. He erosivat kuitenkin toistamiseen vuoden sisällä.
– Ne välit tulehtuivat, kun en suostunut perumaan meidän huoltajuusriitaamme, niin siitä hän suuttui. Siksi hän ei antanut minun tavaroitani takaisin.
– Tuossa yhdessäkin viesteissä haluan minun autonrenkaat takaisin. Meni kuukausi ennen kuin sain ne.
Rikoskomisarion asunnossa on ilmeisesti edelleen Sahra Alin tavaroita, vaikka heidän erostaan on jo kaksi vuotta. Sahra kertoi oikeudessa, että hänen tavaroitaan on ex-miehen varastossa tuhansien eurojen edestä.
– Voit tulla koska tahansa hakemaan ne pois. Ne ovat tiellä ja rasitteena minulle. Tulen tietenkin avaamaan sinulle oven, Kalliomäki lupasi.
Sahran näkemys avainkiistaan oli se, että hän oli avaimet lopulta eron jälkeen palauttanut, mutta Jukan näkemykseen näin ei olisi ollut.
– Hän palautti avaimet vasta poliisikuulustelun jälkeen.
Tämän väitteen Sahra ehdottomasti kiisti. Sahra korosti sitä, että molempien vanhempien avaimet olivat yhteisen lapsen repussa ja että Kalliomäki olisi ollut siitä tietoinen.
– En ole avaimia itselleni millään tavalla pimittänyt, Sahra korosti.
Sahra kuulusteli ex-poliisimiestään
Yksi erikoisemmista hetkistä nähtiin, kun itseään edustanut Sahra Ali alkoi kuulustella rikoskomisariona tunnettua ex-miestään.
– Onko Ali 1.4.2024 jälkeisen muuton jälkeen viettänyt öitä asunnossasi? Sahra grillasi ex-miestään.
– On hän oleskellut siellä. Mutta myös tällöin olen yrittänyt saada avaimia takaisin, rikoskomisario selitti.
– Onko Ali sanonut, että lapsen repussa kulkee Alin ja myös sinun kotiavaimet? Sahra jatkoi rikoskomisarion kuulustelemista.
– Jos olisin ne sieltä löytänyt, niin olisin ne ottanut pois, Kalliomäki vastasi.
Hiillosti asuntokuluista
Samalla taktiikalla Sahra hiillosti ex-miestään asuntoon liittyvistä kuluista. Asunto on kokonaan Kalliomäen nimissä, mutta Sahran mukaan hän maksoi oman osuutensa asuntolainoista.
Ilmeisesti Sahran tavoitteena oli osoittaa se, että eron jälkeinen taloudellinen ositus oli edelleen tekemättä.
Sahra esitteli oikeudessa todisteita, kuten Kelalta saatuja tukia ja vanhempainpäivärahoja, jotka oli siirretty Kalliomäen tilille. Nordean tiliotteita hän ei ollut saanut todisteiksi, sillä Kalliomäki oli lopettanut tilin.
– Onko Ali maksanut lainanlyhennystä sinulle asunnosta? Sahra jatkoi ex-miehensä kuulustelua.
– Hän on maksanut elämiseen liittyviä kuluja, Kalliomäki vastasi.
– Miksi pankkisiirroissa lukee, että asuntolainalyhennys?
– Jos hän on tällaisia tehnyt, niin ne ovat hänen omia kuvitelmiaan, rikoskomisario vastasi.
Poliisi viritteli skeittilautoja
Loppupuheenvuorossa rikoskomisario kertoi lähes liikuttuneessa mielentilassa, kuinka raskasta aikaa tämä on ollut hänelle. Lisäksi mies kertoi pelänneensä ex-avovaimoaan.
– Meni monta kuukautta, että virittelin skeittilautoja ulko-ovea vasten. Tämä vei yöunet pitkäksi aikaan. Siinä pitkään elettiin pelossa, että hän voi koska tahansa tulla, rikoskomisario selitti ja samalla perusteli 500 euron korvausta henkisestä kärsimyksestään.
Ali puolestaan murskasi loppulausunnossaan ex-miehensä korvauspyynnön kuten myös syytteen kaikilta osin.
– Pyydän että korvauspyyntö hylätään, sillä hänellä ei ole mitään näyttöä henkisestä kärsimystä. Asianomaisella ei ole myöskään minkäänlaista lääkärintodistusta tästä.
– Pyydän että syyte hylätään, ei ole näyttöä siitä, että olisin syyllistynyt kavallukseen tai lievään kavallukseen.
Tuomio annetaan kesäkuun 23. päivänä.
Juttua korjattu 11.6. klo 17:15: Toisin kun jutussa aiemmin luki, Jukka Kalliomäki ei ollut poliisin asussa, kun hän istui sohvalla Maisa Torppa kainalossaan. Jukalla oli päällään t-paita, jossa oli vasemman rinnan päällä logo.
Juttua korjattu 12.6. klo 10.29: Poistettu otsikosta maininta, että Jukka Kalliomäki olisi Maisa Torpan poliisirakas.