Nyt jysähti! Mikko Koivu haastoi Helenan käräjille

Nyt jysähti! Mikko Koivu haastoi Helenan käräjille

Viimeisin välikohtaus Kakskerrassa ja asian vireille tuleminen tapahtuivat samana päivänä – päivää ennen kiirastorstaita.

Ex-huippukiekkoilija Mikko Koivun ja hänen ex-vaimonsa Helena Koivun likaista eropyykkiä on pesty mediassa jo useamman vuoden ajan.

Tapahtumat ovat saaneet hyvinkin värikkäitä käänteitä, viimeisimpänä Turun Kakskerran kiinteistössä tapahtunut välikohtaus huhtikuun alussa, jolloin Helena poistettiin alueelta.

Nyt tilanne on edennyt siihen pisteeseen, että keskiviikkona 16. huhtikuuta Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen on tullut vireille huoltajuuteen liittyvä asia.

Varsinais-Suomen käräjäoikeudesta kerrotaan Seiskalle, että Mikon tekemässä hakemuksessa mainitaan lapsiin liittyen huoltajuus, asuminen, tapaamisoikeudet sekä elatus.

Helena Koivu on tuonut viime vuosina aktiivisesti esiin omia näkemyksiään.
Helena Koivu on tuonut viime vuosina aktiivisesti esiin omia näkemyksiään.

Mikolla ja Helenalla on kolme lasta, jotka ovat syntyneet vuosina 2013, 2015 ja 2018.

Isoja päätöksiä lapsiin liittyen

Suomen laissa vanhempien tulee sopia erossa lasten huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatusavusta. Sopimus voidaan tehdä sosiaalitoimessa, sovittelupalveluja käyttäen tai jättää käräjäoikeuden ratkaistavaksi.

Näyttää siltä, että Mikon ja Helenan tapauksessa kyse on viimeksi mainitusta vaihtoehdosta.

Mikko Koivu meni viime syksynä naimisiin Natalie-rakkaansa kanssa.
Mikko Koivu meni viime syksynä naimisiin Natalie-rakkaansa kanssa.

Lasten huolto kattaa muun muassa päätökset siitä, missä on esimerkiksi lasten päivähoito, koulu ja terveydenhuolto.

Asuminen taas tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että päätetään, asuvatko lapset vanhempiensa luona vuorotellen vai pelkästään toisen vanhemman luona, sekä muut tapaamisiin liittyvät asiat.

Viimeisin välikohtaus ja rikosilmoitus

Pääsiäisen alla Ilta-Sanomat kertoi, että juuri keskiviikkona 16. huhtikuuta poliisit saapuivat jälleen Kakskertaan sen jälkeen, kun Helena oli yrittänyt tulla kiinteistön alueelle.

Turun Kakskerrassa sijaitseva kiinteistö on ollut isosti tapetilla mediassa.
Turun Kakskerrassa sijaitseva kiinteistö on ollut isosti tapetilla mediassa.

– Kun kukaan ei avannut hänelle ovia, se aiheutti hälytyksen vartiointiliikkeelle, Mikko ilmoitti IS:lle.

Mikko kertoi IS:lle, ettei ollut itse paikalla, mutta poliisien lisäksi asiassa oli mukana vartiointiliike.

IS tavoitti myös Mikon asianajajan, Juha Mannerin, joka kertoi, että asiasta on tehty rikosilmoitus.

Helena on pohtinut somessa jopa politiikkaan lähtemistä.
Helena on pohtinut somessa jopa politiikkaan lähtemistä.

– Poliisin tultua paikalle ilmeni, että Helena oli tunkeutunut rakennukseen, ja poliisi poisti hänet paikalta, Manner viestitti torstai-iltana eli seuraavana päivänä tapahtumasta.

Viimeisin välikohtaus Kakskerrassa ja asian vireille tuleminen tapahtuivat siis samana päivänä – päivää ennen kiirastorstaita.