Näin MTV kommentoi Mika Tommolan jatkoa

Seiska tavoitti Tommolan työnantajan.
Seiska uutisoi tänään torstaina, että MTV3:n Kymmenen uutisten loppukevennyksistä tuttua toimittajaa Mika Tommolaa, 63, epäillään vaimonsa pahoinpitelystä. Huhtikuun alussa selvisi, että Mikan vaimo hakee yksin avioeroa. Erohakemus on laitettu vireille 12. syyskuuta 2023.
Video: Seiskan paparazzi tapasi Mika Tommolan
Seiska tavoitti MTV Uutisten vastaavan päätoimittajan Tomi Einosen.
- Työnantajana selvitämme asiaa, toistaiseksi meillä ei ole muuta kommentoitavaa, Tomi toteaa.
Toimittajan kyselyistä huolimatta Tomi ei halunnut vielä ottaa kantaa Mikan töiden jatkumisesta tai loppukevennysten kohtalosta.
Aiemmin torstaina Tomi kertoi Ilta-Sanomille työntekijän rikosepäilyn tulleen täytenä yllätyksenä.
- Seiskasta tämä aamulla luettiin, Tomi totesi Ilta-Sanomille.

Poliisit ja ambulanssi paikalla
Seiskan saamien tietojen mukaan poliisi epäilee Tommolan syyllistyneen tuolloin vaimonsa pahoinpitelyyn. Useat eri lähteet ovat kertoneet, että poliisi toimitti Tommolan poliisiaseman putkaan. Ambulanssimiehistö antoi puolestaan paikalla vaimolle ensiapua.
Seiskan tietojen mukaan Tommolaa kuulusteltiin heti tapahtumaviikonloppuna väkivaltarikoksesta epäiltynä. Vaimoa kuultiin heti seuraavan viikon alussa.
Poliisi vahvisti Seiskalle, että Tommolan omakotitalolla oli poliisitehtävä kyseisenä syyskuisena viikonloppuna. Poliisi myös vahvisti, että jutun esitutkinta on valmistunut ja asia on parhaillaan syyteharkinnassa.

Näin saat apua lähisuhdeväkivaltaan
Jos koet parisuhteessasi väkivaltaa, se ei katoa vaikenemalla. Asiasta kannattaa puhua läheisten ja muiden samaa kokeneiden kanssa.
Akuuttia apua lähisuhdeväkivaltaan tarjoaa myös Ensi- ja turvakotien liitto. Järjestö tarjoaa lyhytaikaisen turvapaikan, kun kotiin jääminen väkivallan, uhkailun tai pelon takia on mahdotonta tai suorastaan vaarallista.
Netistä löytyy useita luotettavia palveluita, joiden puoleen voi kääntyä. Tunnetuin näistä lienee naistenlinja.fi-palvelu, jonka maksuttomaan tukipuhelimeen voi soittaa ma-pe klo 16-20. Numero on 0800 02400.
Myös nollalinja.fi-palvelu auttaa lähisuhdeväkivallan uhreja. Maksuttomaan palvelunueroon voi soittaa mihin kellonaikaan tahansa. Numero on 080 005 005.